Kiusaamista tapahtuu myös eläinten kesken.

Kiusaaminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin ikävä asia. Toiset joutuvat kokemaan kiusaamista jo varhaisessa vaiheessa elämässään jo hiekkalaatikolla. Osa taas koulussa tai työpaikalla, mutta pahinta lienee se, että kokee kiusaamista kaikkialla.

Ihmiset eivät suinkaan ole ainoita, jotka kiusaavat toisiaan, sillä kiusaamista joutui kokemaan myös akvaariokala nimeltä Kiwi. Kiwi oli menettänyt jostain syystä toisen silmänsä ja tämä ei jäänyt huomaamatta muilta akvaariokaloilta.

Muut kalat kiusasivat Kiwiä muun muassa näykkimällä sitä takaapäin. Eläinlääkärillä oli kuitenkin asiaan ratkaisu ja se oli tekosilmä. Leikkauksen avulla Kiwille asennettiin tekosilmä ja näin ollen kiusaaminen loppui.

1.

l1

2.

l2

3.

l3

4.

l4

5.

l5

 

 

Lähde: Distractify