Kutsumaton vieras voi toisinaan olla jopa maitovalas.

Häät ovat ikimuistoisia juhlia etenkin hääparille. Kyseinen päivä on heille monivaiheinen ja osa päivän aikana tapahtuneista hetkistä on voinut pitää niin paljon jännitystä sisällään, ettei niistä hetkistä välttämättä muista mitään.

Moni hääpari sanookin jännittäneensä itse vihkimistilaisuutta niin paljon, ettei muista siitä juurikaan mitään. Uunituore hääpari päätti pitää vihkitilaisuutensa merimaailmassa nimeltä Mystic Aquarium.

Sen lisäksi, että paikka oli astetta persoonallisempi, päätti akvaarion maitovalas tehdä hetkestä ikimuistoisemman. Kun tämä ei vielä riitä, päättivät myös kuvankäsittelijät iskeä lusikkansa soppaan.

1.

m1

2.

m2

3.

m3

4.

m4

5.

m5

6.

m6

7.

m7

8.

m8

9.

m9

10.

m10

11.

m11

Lähde: Boredpanda