Wichita on Yhdysvaltain Keskilännessä sijaitsevan Kansasin osavaltion suurin kaupunki – vuonna 2010 kaupunkiin iskenyt raekuuro aiheutti mittavia vahinkoja.

Näin voimakkaat raekuurot ovat onneksi äärimmäisen harvinaisia ja niitä esiintyy yleensä voimakkaiden ukkosrintamien ja kuurojen yhteydessä. Pingis- ja tennispallon kokoiset rakeet voivat helposti tappaa ihmisen ja aiheuttaa taloihin, autoihin sekä muuhun omaisuuteen mittavia vahinkoja.

Suurimmat rakeet painoivat jopa puoli kiloa – myrskyn aikana ei siis kannattanut liikkua missään nimessä ulkona.

Voin vain kuvitella vakuutusyhtiöitä, jotka joutuvat korvaamaan kaikki rajuilmojen aiheuttamat vahingot. Kulut nousivat varmasti satoihin miljooniin euroihin.

Voit katsoa rajuilman aikana kuvatun videon alapuolelta.

Lisätietoa osoitteesta: weather.gov