Oletko koskaan miettinyt miksi käyttäydyt juuri tietyllä tavalla baareissa? Horoskoopilla saattaa olla näppinsä pelissä.

BeFunky Collage

Horoskoopit Baarissa

Oinas

Pyyhältää baariin niin, ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen baarisnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin.

Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää tupakan; on saatava toimintaa aikaiseksi.

Härkä

Saapuu taksilla. Hän menee baaritiskille, tilaa irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, kahvista ja sikarista.

Kaksonen

Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille.

Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää oinaan kanssa tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu

Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohvannurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen.

Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona

Saapuu sisään suurieleisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille.

Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet vilkuillen samalla jos pöydissä näkyisi muijia.

Väliaikatiedotus:

Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta.

Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt

Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt keräilykokoelmiaan.

Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia.

Vaaka

Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman.

Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni

Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkia, hän ajattelee.

Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun, jonka nimi on terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa’alle, joka poistuu paikalta liukkaasti kun taas kaksonen tulee kihnuttamaan tilalle.

Väliaikatiedotus:

Oinas on jo kertaalleen heitetty pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan).

Kaksonen katosi wc:hen skorpionin, toisen miehen ja naisen kanssa. Rapu ikävöi äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt pähkäilee likaista mukiaan pitäisikö ilmoittaa baarin pitäjälle. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa.

Härkä juo edelleen samaa irish coffeeta ihmetellen mitä hemmettiä paikalla tapahtuu koittaen keskittyä päivän lehteen.

Jousimies

Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long Island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun diskohittiä.

Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pyödälle saaden vessasta tulleen kaksosen mukaan kun taas oinas katsoo kilpailijan kaipaavan selkäänsä. Rapua alkaa pelottaa.

Kauris

Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunnitella uusia työasioita.

Neitsyt päättää lähteä matkoihinsa tarkistaen, että kaikki on mukana ja ettei mitään ole viety. Paikka alkaa näyttää liian likaiselta ja sekavalta hänelle.

Vesimies

Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta. Kaksonen ja oinas pysyvät hädin tuskin jaloillaan. Rapu päättää livahtaa neitsyen perässä tiehensä.

Kalat

Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja on hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kala tilaa äkkiä juoman tiskiltä, kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että olisi joku jonka kanssa tanssia.

Kaksosta ja oinasta raahataan ulos. Härkä herää lehtensä äärestä ja laahustaa ulos.

Osuiko oikein omalla kohdallasi? :D

Jaa kaveri, joka tuli näistä mieleen!

Juttu poimittu osoitteesta hausk.in