Oletko koskaan ollut sitä mieltä että Suomen tiet ovat vaarallisia? Ne ovat kuitenkin lastenleikkiä verrattuna tiettyihin ulkomaan kolkkiin, joissa hengenlähtö on kirjaimellisesti senttimetrien päässä.

Autotie
Youtube

Nepali eli Nepal on valtio, joka sijaitsee Aasian sisämaassa, Kiinan ja Intian välissä. Nepal on erittäin vuoristoinen maa, jonka vuoksi autotiet voivat olla talven jälkeen hurjassa kunnossa. Vuorien päälle kasautunut lumi sulaa kevään aikana, aiheuttaen hurjia tulvia paikallisille autoteille.

Kahdeksan kymmenestä maailman korkeimmasta vuoresta sijaitsee Nepalissa – tämä johtuu siitä, että Nepali sijaitsee puoliksi Himalajan vuoristossa.

Kuva: wikipedia
Kuva: wikipedia

Paikalliset ihmiset joutuvat vuosittain kohtaamaan hurjia tulvia, jotka runtelevat autoteitä ja asuinalueita. Autotiet kulkevat vuorijonojen väleissä, jonka vuoksi vesiputouksien ohittaminen muuttuu väistämättömäksi tehtäväksi.

Paikalla olleet ihmiset päättivät kuvata ”arkipäiväisen” videon Nepalin vuoristoteiltä. He 300 metrisen vesiputouksen läpi ja vaikuttivat tilanteeseen nähden melko leppoisilta.

Tätä voisi todella kutsua ”äärirajoilla” elämiseksi – heikompia voisi hirvittää!