Näin ihmiskunta on varautunut luonnonkatastrofeja varten – Huippuvuoret kätkevät valtavan siemenholvin.

Huippuvuoret on Norjalle kuuluva saaristo Pohjoisella jäämerellä. Huippuvuorten kolmessa saarella on myös asutusta; Länsimaassa, Karhusaareessa ja Hopenissa. Toiseksi suurin saari, Koillismaa on kokonaan asumaton.

Huippuvuorten ilmasto on arktinen, mutta hieman leudompi kuin muilla saman leveyspiirin alueilla, sillä Golfvirran haarat kuljettavat saarten lähelle leudompaa ilmaa.

Erinomainen paikka maailmanloppua varten

Siemenholvi on nimensä mukaisesti holvi, johon on säilötty lukuisten kasvien siemeniä.

#1

1
Kuva: Youtube / Bored Panda

Holvi sisältää siemeniä eri puolilta maailmaa, jopa Venäjältä ja Pohjois-Koresta.

#2

2
Kuva: Youtube / Bored Panda

Holvi avattiin vuonna 2008, sen rakennuskustannuksista vastasi Norjan valtio, joka lahjoitti projektille 8,8 miljoonaa dollaria.

#3

3
Kuva: Youtube / Bored Panda

Holvi rakennettiin kestämään pommituksia ja merkittävää ilmastonmuutosta.

#4

4
Kuva: Youtube / Bored Panda

Vuonna 2017 holvissa laskettiin olevan 930,821 eri kasvilajien siementä. Huikeaa eikö vain?

#5

5
Kuva: Youtube / Bored Panda

Siemeniä säilytetään -18 asteessa, jotta ne säilyisivät mahdollisimman pitkään.

#6

6
Kuva: Youtube / Bored Panda

Pakkanen pitää siemenet horrostilassa, jonka ansiosta ne voivat olla käyttökelpoisia jopa satojen vuosien päästä.

#7

7
Kuva: Youtube / Bored Panda

Holvia ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää pelkästään siementen säilytykseen, mikäli tiukka paikka koittaa.

#8

8
Kuva: Youtube / Bored Panda

Syyria sai takaisin säilötyt siemenensä vuonna 2015 Aleppon tapahtumien vuoksi.

#9

9
Kuva: Youtube / Bored Panda

Syyrialaiset istuttivat siemenet ja pystyivät palauttamaan osan niistä takaisin holviin.

#10

10
Kuva: Youtube / Bored Panda

 

Tiesitkö sinä että Huippuvuorilta löytyy tällainen rakennus? Ja jos et tiennyt missä Huippuvuoret sijaitsee:

Fb
Kuva: Google Maps

Mielestäni on hienoa, että ihmiskunta osaa varautua pahimman varalle. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja tuomionpäivän koittaessa on liian myöhäistä alkaa säilömään siemeniä.

Jaa juttu Facebookissa, jos uskot että ystäväsi olisivat kiinnostuneita lukemaan Huippuvuorten siemenholvista!

Lähde: www.seedvault.no