Oletko koskaan kuullut viidakon bileistä, joissa eläimet syövät itsensä humalaan?

Marulapuu on puu, jota tavataan Afrikassa – puu tuottaa mehukkaita hedelmiä ja voi kasvaa jopa 20 metriä korkeaksi. Marulapuun hedelmät ovat eläinten suurta herkkua, jonka vuoksi puiden läheisyydessä voi olla tungosta.

Netissä jo useita vuosia kiertäneellä videolla näyttäisi siltä että eläimet kokoontuvat juhlimaan puiden luokse, mutta miksi? Koska hedelmät käyvät ja käymisprosessin aikana syntyy alkoholia – joka pistää eläinten pään pyörälle.

Tilanteesta kuvattu video on ollut jopa niin suosittu että yritykset ovat valmistaneet puun hedelmistä likööriä, joka kantaa nimeä ”Amarula.”

Norsu

Totta vai tarua?

Video on kuitenkin kerännyt myös kritiikkiä, sillä tutkijat väittävät sitä lavastetuksi. Joidenkin lähteiden mukaan videota kuvanneet henkilöt olivat ruiskuttaneet hedelmien sisään suuria määriä alkoholia, jonka vuoksi eläimet humaltuivat.

Emme voi siis varmuudella sanoa, onko eläinten humalatila todella hedelmien aiheuttamaa – pääasia on kuitenkin ehkä se että kaikilla näyttäisi olevan hauskaa juhlien aikana.

Seuraavana aamuna saattoi olla jonkinlainen morkkis.

Oletko nähnyt tätä klassista videota aikaisemmin? Jaa se Facebookissa, jos et ole.