Yhdysvalloissa sattuneet kouluampumiset ovat pakottaneet poliittisia päättäjiä kiristämään turvatoimet äärimmilleen.

Kouluampumiset ovat monella tapaa traagisia tilanteita, jotka johtuvat monien ongelmien summasta. Yksi suurimmista kouluampumiseen johtavista tekijöistä on luultavasti koulukiusaaminen. Turvatarkastusten ja kiristyneiden toimenpiteiden ohella tulisi mielestäni kiinnittää huomiota myös oppilaiden hyvinvointiin ja siihen kuinka koulukiusaamista voidaan ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.

Koulubussin takana ajanut henkilöautonkuljettaja järkyttyi huomatessaan että nuoret opiskelijat tutkittiin metallinpaljastimella ennen kuin he pääsivät bussin kyytiin.

Bussi

Crosbysta Teksasista kotoisin oleva Alex Stemper, 22, oli ajamassa töihin heinäkuun 28. päivä.

Hänen edessään ajaneen koulubussin kuljettaja pysähtyi nappaamaan oppilaita kyytiin, mutta ennen sitä hän tarkasti oppilaat huolellisesti metallinpalastimen avulla.

Alex luuli aluksi että kyseessä oli yksittäistapaus, mutta hän järkyttyi huomatessaan että menetelmää käytettiin jokaisen oppilaan kohdalla.