Tämä tilanne näyttää todella absurdilta – kuvittele itse että kävelisit kadulla ja yhtäkkiä maa vain katoaisi jalkojesi alta…

Valvontakamera tallensi tilanteen, jossa kiinalaisnainen putosi maanvajoamaan eli doliiniin. Tilanteesta ei ollut olemassa minkäänlaisia vaaran merkkejä ja kaikki tapahtui vain muutamassa sekunnissa.

Lanzhoun kaupungissa, Gansun provinssissa sunnuntaina, marraskuun 11. päivä sattunut tapaus on järkyttänyt paikallisia. Maa vajosi keskellä vilkasta kävelykatua ja onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa. Tällä kertaa tämä nainen oli epäonnekas…

Youtube
Youtube

Kuinka maanvajoamia syntyy?

Maanvajoama syntyy, kun vesi valuu pieniin rakoihin, jonka jälkeen se alkaa pikku hiljaa liottaa maa-ainesta. Joissakin tapauksissa maa-ainesta katoaa niin paljon että maan alle syntyy luola. Jos luolan katto on epävakaa, niin se saattaa romahtaa ja aiheuttaa hitaan tai äkillisen maanvajoaman.

Youtube
Youtube

Nainen selvisi hengissä

Tietojemme mukaan nainen pelastettiin ja kuljetettiin sairaalaan. Häneltä murtui muutama kylkiluu, mutta hengenvaaraa ei ole.

Voit katsoa videon alta. 

Pelottavaa ajatella että tällainen onnettomuus sattuisi keskellä kirkasta päivää ilman minkäänlaisia varoitussignaaleja. 

Onneksi nainen selvisi hengissä!