Viiden lapsen äiti, Stacy, oli kuullut erikoista ääntä omakotitalonsa vintiltä.

Se mitä vintiltä tulisi löytymään, tulisi olevaan paljon epämiellyttävämpää kuin hän olisi koskaan osannut odottaa.

Me kaikki tiedämme, että vintiltä voi joskus kuulua erikoista ääntä tai natinaa. Yleensä siellä on kuitenkin vain hiiri, lintu tai muu pieni eläin joka pitää ääntä.

Voin kuvitella että näin Tracykin ajatteli, kun hän meni tarkistamaan vintiltään kuuluneen äänen alkuperän. Totuus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen, sillä vintiltä kuulunut ääni oli peräisin hänen ex-miehestään.

Ullakko

Lukuisat mediat, mukaan lukien Huffington Post ja ABC News uutisoivat tapauksesta.

Kello oli noin 3:00, kun Tracy tajusi ettei jokin täsmännyt. Hän huomasi kuinka ruuvit liikahtivat ja putosivat – tässä vaiheessa peloissaan ollut Stacy luuli että hänen talossaan tapahtuu jotain yliluonnollista, Huffigton Post kirjoittaa.

Kyseessä ei ollut kuitenkaan mitään yliluonnollista.

Tracyn aikuiset pojat ja läheinen sukulainen menivät tarkastamaan vintin. He löysivät sieltä miehen, joka paljastui Tracyn ex-poikaystäväksi. Tilanne oli kaikin puolin hämmentävä, sillä heidän suhteensa oli päättynyt 12 vuotta sitten.

Hän nukkui vintillä ja heräsi, kun pojat saapuivat paikalle. Mies nousi välittömästi ylös ja juoksi ulos talosta.

Vintiltä löydettiin virtsaa ja ulostetta

Tracy kertoi WCNC-uutisille miehen pakanneen vanhoista takeista suuren kasan, jossa hän nukkui. Tracy oli luonnollisesti shokissa tapahtuneesta ja myös hänen lapsensa pelkäsivät. Kävi ilmi että mies oli päässyt ulos vankilasta vain kaksi viikkoa ennen kuin hänet löydettiin vintiltä nukkumassa keskellä omaa virtsaa ja ulostetta.

Poliisi uskoo että mies on nukkunut vintillä kahden viikon ajan, vaikka haju oli karmiva.

Pariskunnan suhde loppui 12 vuotta sitten, kun Tracy teki suhteelle lopun. Huffington Postin mukaan mies on kuitenkin lähettänyt naiselle kirjeitä vankilasta käsin ja vaatinut Tracya ottamaan hänet takaisin. Vintilli pääsi ainoastaan sisäkautta, joten mies on jossakin vaiheessa päässyt murtautumaan talon sisälle.

On karmivaa ajatella että joku hiippailisi omassa ”turvallisessa” kodissa ilman että sinulla olisi harmainta aavistusta siitä mitä tapahtuu.

Jaa tämä erikoinen tarina, jos et ole koskaan kuullut että kenenkään ex-puoliso menisi näin pitkälle.