Viime viikolla maailmalla uutisoitiin tyhjästä ilmestyneestä suuresta aukosta. Nyt sen syntymiseen on luultavasti saatu oikea selitys.

Venäläiset tiedemiehet uskovat, että aukko on syntynyt pohjoisen Siperian lämpötilan nousemisen vuoksi. Aukon syntymisestä oli monia selityksiä, joista muutamia oli muun muassa meteoriitti ja Maan ulkopuolisen elämän aikaan saannos.

Lähes 80 metriä syvässä aukossa ei ole merkkejä räjähdyksestä. Ilmaston lämpeneminen on suuri uhka muun muassa jäätiköiden sulamisen vuoksi. Lisäksi myös maanpinnan alapuolella olevat jäämuodostuvat sulavat lämpenemisen myötä.

Suuren aukon uskotaan olevan seurausta siitä, että maanpinnan alapuolella sulanut jää ei ole voinut enää kannatella maata, joten se on romahtanut muodostaen aukon.

Katso video aukosta:

httpvh://www.youtube.com/watch?v=2kMs05VaOfE

Lähde: Daily Mail