Shutterstock
Shutterstock

Kamerunissa vieraillessaan kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa siihen, mitä juo ja miten pukeutuu.

Kamerunilainen asianajaja Michel Togue on valottanut Kamerunin oikeusjärjestelmää puolustettuaan oikeudessa useita ihmisiä, joita on syytetty homoseksuaalisuudesta. Brittilehti Mirrorin mukaan homoseksuaalisuus on ollut laitonta Kamerunissa vuodesta 1972 ja syytteet voivat tuottaa sakkoja tai viedä telkien taakse jopa viideksi vuodeksi.

Toguen mukaan harvat jäävät kiinni seksin harrastamisesta samaa sukupuolta olevan kanssa, joten kun syytös homoseksuaalisuudesta tehdään, poliisi käyttää eriskummallisia todisteita stereotypioiden pohjalta tuomitakseen heidät.

Mirrorin mukaan yksi tällainen tapaus on mies, jota syytettiin naisellisista tavoista. Tuomari antoi Toguen mukaan tuomionsa sen perusteella, että mies joi Baileys-kermalikööriä, jonka tuomari koki naisten juomaksi.

Toinen esimerkki tuomituista ovat kaksi naista, jotka olivat telkien takana todisteiden puutteesta huolimatta yhdeksän kuukautta heidän naapureiden raportoitua heistä. Toguen mukaan monet syytökset homoseksuaalisuudesta ovatkin ärsyyntyneiden naapureiden, perheenjäsenten tai ex-kumppaniden tekaisemia.

Jo mainittujen esimerkkien lisäksi kolme miestä oli pidätetty epäiltynä seksin harrastamisesta ajoneuvossa ja heidät tuomittiin vain sen perusteella, että he olivat pukeutuneet naismaisesti. Miehet olivat kieltäneet syytökset.

”Jos haluaa saada ihmiset kiinni harrastamasta seksiä samaa sukupuolta olevien kanssa, täytyy rikkoa lakia. Silloin täytyy loukata heidän yksityisyyttään, mikä on rikos”, Togue sanoi Mirrorin mukaan.

”Poliisi ei kuitenkaan keskity tähän rikokseen, vaan he keskittyvät siihen, että he näkivät kaksi samaa sukupuolta olevaa harrastamassa seksiä”, hän lisäsi.

Lähde: Mirror