Mustaa mönjää pestiin pois koiran turkista parin päivän aikana.

YouTubessa on julkaistu video koirasta, joka joutui melkoiseen liemeen pudottuaan kuumaan pikikuoppaan. Metron mukaan koira oli mustan mönjän, oksien, lehtien ja lian peitossa.

Alkuun koira vaikuttaa menehtyneeltä, mutta sen silmien liikkuminen paljastaa toivoa vielä olevan. Pelastustyöntekijät onnistuivat puhdistamaan kuuman pien koirasta kahden päivän aikana hieromalla koiran turkkia kasviöljyllä.

Piki oli ehtinyt jo kovettua koiran ympärille, mutta se hiljalleen löystyi ja irtosi. Pelastustyöstä julkaistulla videolla lopulta nähdäänkin iloisesti hyppelevä koira, joka on hädin tunnistettavissa siitä, miltä se videon alussa näytti.

Katso mieltä lämmittävä video alta:

Lähde: Metro