shutterstock_119521714

Kello kuuden jälkeen illalla työsähköposteja ei saisi enää lähettää, mikäli laki tulee voimaan.

Älypuhelinten myötä ihmiset voivat olla kiinni töissään kellon ympäri, mutta tutkimus on väittänyt moisen lisäävän viisi tuntia lisää keskiverto toimistotyöntekijän päivään. Metron mukaan tämän takia Saksassa harkitaan uusia lakeja, jotka tekisivät sähköpostien lähettämisen kello 18 jälkeen työkavereille laittomaksi.

Saksan työministeri Andrea Nahlesin teettämä tutkimus löysi myös kytköksen jatkuvan pääsyn sähköpostiin ja heikon mielenterveyden väliltä.

”On olemassa kiistaton suhde jatkuvan saatavilla olemisen ja lisääntyneiden mielenterveysongelmien välillä”, Nahles kommentoi Metron mukaan saksalaismedialle.

Uusi, työntekijöiden pääsyä sähköpostiin työajan ulkopuolella rajoittava laki voisi Metron mukaan tulla voimaan vuonna 2016, mikä tekisi Saksasta ensimmäisen maan, jossa olisi kyseinen laki. Ranskassa kuitenkin samankaltainen laki tuli voimaan tänä vuonna, joka vaatii työntekijöitä sulkemaan älypuhelimensa kello 18 jälkeen.

Nähtäväksi jää, kuinka laajalle vastaavat lait tulevat tulevaisuudessa leviämään vai jääkö se Saksassakin vain suunnitteluasteelle.

Lähde: Metro