Kuva: foto-ann / Shutterstock.com
Kuva: foto-ann / Shutterstock.com

Uuden tutkimuksen mukaan aivoissa aktivoituu samat alueet, kun nainen näkee lapsensa ja lemmikkinsä – tutkimuksen tapauksessa lemmikkinä oli koira.

Uusi tutkimus on saanut selville, että naiset todella ajattelevat lemmikkejään lapsinaan, mutta vain karvaisempina sellaisina, kertoo Your Tango. Tutkijat perehtyivät naisten, joilla on ainakin yksi 2-10-vuotias lapsi sekä vähintään yksi koira, aivojen toimintaan.

Your Tangon mukaan osallistujille tehtiin kyselyitä sekä näytettiin kuvia heidän lapsistaan ja koiristaan ja tulokset olivat selvät: kun on kyse lapsista ja koirista, naiset eivät näe siinä mitään eroa. Sen lisäksi osan kohdalla aivot reagoivat vahvemmin kuviin lemmikistään kuin jälkikasvustaan.

”Lemmikeillä on erityinen paikka monen ihmisen sydämessä ja elämässä ja on olemassa vakuuttavia todisteita sekä kliinisistä että laboratoriossa tehdyistä tutkimuksista, joiden mukaan lemmikkien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen voi olla hyödyksi ihmisten fyysiselle, sosiaaliselle ja emotionaaliselle hyvinvoinnille”, tutkimuksen johtaja Lori Palley Massachusettsin sairaalasta selitti.

Your Tangon mukaan naisten kiintymys lemmikkejään kohtaan oli selvästi havaittavissa funktionaalisen magneettikuvauksen avulla, mikä näytti aivojen toiminnan kasvaneen niissä osissa, jotka liittyvät muun muassa tunteisiin, palkitsemiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun nainen näki kuvia lemmikeistään ja sama tapahtui naisten nähdessä kuvia lapsestaan.

Seuraavan kerran, kun kuulet jonkun naisen puhuttelevan itseään lemmikkinsä äitinä, älä pyörittele silmiäsi. Karvainen kaveri on naisen lapsi niin hänen sydämessään kuin aivoissaan.

Lähde: Your Tango