albund / Shutterstock.com
albund / Shutterstock.com

Varkaiden erehdys maksoi heille vapautensa, sillä tuomari passitti heidät istumaan telkien taakse.

Kahden kokeneen varkaan ryöstö ei mennyt ihan putkeen, kun he mielsivät 50 punnan setelien mukaisesti tehdyt nenäliinat oikeaksi rahaksi. Niitä ryöstäessään kaksikko mekkaloi niin, että talon asukas ja naapurit heräsivät, poliisit saapuivat nopeasti paikalle ja kaksikko joutui telkien taakse.

Metron mukaan varkaat olivat nähneet talon ikkunalaudalla ison pinon 50 punnan seteleitä. He eivät kuitenkaan huomanneet, että ne olivat todellisuudessa uusia nenäliinoja, jotka olivat vielä muoveissa ja niissä oli päällä lahjakauppa Oscar and Bromleyn logo.

Metron mukaan voroduo sai yhteensä seitsemän vuoden tuomion rikoksestaan. Heidän asianajansa koetti lieventää tuomiota toteamalla rikoksen syntyneen tyhmyydestä.

Tuomari totesi varkaiden olevan itsepintaisia rikollisia ja yhteisöä täytyy suojella heiltä. Varkaista toinen onkin Metron mukaan saanut 61 rikkeestä 40 tuomiota ja toinen 144 rikkeestä 73 tuomiota.

Lähde: Metro