Kuva: foto-ann / Shutterstock.com
Kuva: foto-ann / Shutterstock.com

Koira on kerran jo adoptoitu uuteen kotiin, mutta se on palannut takaisin sairaalalle.

Masha-niminen koira on joka aamu jo kahden vuoden ajan ilmestynyt siperialaisen sairaalan vastaanottoalueelle odottamaan omistajaansa, joka ei valitettavasti enää koskaan palaa. Telegraphin mukaan Mashan omistaja sairastui pari vuotta sitten ja joutui sairaalaan, missä hän menehtyi.

Sairaalan henkilökunnan mukaan uskollinen koira oli omistajansa ainoa vierailija ja koiralla oli tapana juosta vahtimaan heidän kotiaan kunnes aamulla palasi takaisin sairaalaan. Telegraphin mukaan sairaalan henkilökunta toivoo löytävänsä Mashalle uuden, rakastavan kodin.

”Sen silmät ovat surulliset, eivät ne yleiset, loistavat onnellisen koiran silmät. Tätä näkee eläimissä samoin kuin ihmisissä”, lääkäri Vladimir Bespalov selitti.

”Lääkkeet eivät voi tehdä tälle mitään, mutta me silti toivomme, että Masha löytää toisen omistajan. Jonain päivänä, ja me todella toivomme sen päivän tulevan pian, Masha luottaa toiseen ihmiseen”, lääkäri jatkoi.

Masha on jo kertaalleen adoptoitu uuteen kotiin, mutta se juoksi itsekseen takaisin sairaalalle vain tunteja myöhemmin.

”Se odottaa häntä, omistajaansa”, hoitaja Alla Vorontsova sanoi.

Uskollisesta koirasta pidetään kuitenkin hyvää huolta sairaalassa, sillä henkilökunta varmistaa Mashalla olevan aina lämmin peti ja ruokaa joka ilta.

Katso kuvia uskollisesta Mashasta surullisine silmineen täältä.

Lähde: Telegraph