Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Jos ei ole aikaa tai varaa ostaa uutta lahjaa, voit hyödyntää itse saamiasi asioita, kunhan osaat olla jäämättä kiinni siitä.

Jokainen haluaa säästää rahaa joulunpyhien aikaan ja osan kohdalla se tarkoittaa turvautumista saatujen lahjojen laittamiseen eteenpäin. Jos kuitenkin aiot antaa saamasi lahjan lahjana jollekin toiselle, on se parempi tehdä hienotunteisesti.

Onkin eri asia täyttää rasia herkuilla kuin antaa pelkkä rasia toiselle lahjana. Alla on muutama hyvä vinkki, jotka kannattaa ottaa huomioon antaessa lahjan eteenpäin toiselle henkilölle.

Lahja ei ole selvästi henkilökohtainen

Älä anna eteenpäin esimerkiksi pyyhkeitä, joissa on nimikirjaimesi tai paitaa, joka on lempiväriäsi ja sinun kokoasi, koska uusi vastaanottaja voi huomata yhteyden sinuun.

Lahja on edelleen avaamaton

Vastusta kiusausta antaa lahjana saamasi kahvi, jota maistoit ja totesit, ettet pidä siitä. Jokainen tietää, että avattu paketti on kokeiltu.

Lahja näyttää uudelta

Esimerkiksi tahrat lahjassa ovat selvä merkki siitä, että sitä on käytetty.

Lahja on paketoitu

Avaa lahjapaketti ja paketoi se uudelleen – jo siltä varalta, että alkuperäinen lahjan antaja on samoissa juhlissa kanssasi tai käy lahjan saaneen luona ennen kuin hän on ehtinyt avata sitä. Pidä myös huoli, ettei lahjasta löydy sinun nimeäsi.

Lahja ei ole menossa roskiin

Jos olit heittämässä lahjaksi suunnittelemasi asian roskiin, älä anna sitä lahjaksi.

Lähde: Huffington Post