Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Hunajaa voi käyttää monin eri tavoin hyödyksi omaa hyvinvointiasi ajatellen.

Hunaja sopii täydellisesti muun muassa teen makeuttamiseen ja leipomiseen. Flunssan iskiessä tee ja hunaja ovat monen apukeino helpottaa oloa.

Hunajaa voi käyttää kuitenkin myös muilla, erikoisemmilla tavoilla. Lue alta 10 vinkkiä käyttää hunajaa.

1. Kosteuta kuivaa ihoa: Hiero hunajaa kuivalle ihoalueelle ja anna vaikuttaa 30 minuuttia ennen kuin peset sen pois.

2. Korjaa vahingoittuneita hiuksia: Lisää hunajaan teelusikallinen tavallista shampoota tai yhdistä se oliiviöljyyn syvähoidon saamiseksi. Anna sekoituksen imeytyä 20 minuuttia hiusten ollessa käärittynä pyyhkeeseen ennen kuin peset ne shampoolla.

3. Hellivä kylpy: Käytä kaksi ruokalusikallista hunajaa yhteen kupilliseen kuumaa vettä sekä 2-3 tippaa laventeliöljyä.

4. Stressittömät unet: Jos sinulla on vaikeuksia nukkua öisin, taputa hieman hunajaa kielellesi ennen kuin menet sänkyyn.

5. Tehosta immuunijärjestelmää: Teetä hunajan kanssa juodaan flunssan helpottamiseksi, mutta miksi et alottaisi ennen vilustumistasi? Aloita päiväsi lasillisella lämmintä vettä, jossa on 1-2 ruokalusikallista hunajaa. Vielä tehokkaamman ”boostin” saadaksesi lisää tuoretta sitruunamehua ja hieman kanelia. Tämä rutiini pitää flunssan kaukana.

6. Taltuta ruoansulatushäiriöt: Ota 1-2 ruokalusikallista hunajaa ennen suuria aterioita.

7. Helpota krapulaa: Lisää kaksi ruokalusikallista hunajaa lasilliseen vettä ja juo. Se auttaa poistamaan myrkyllisiä yhdisteitä, joita syntyy alkoholin polttamisesta.

8. Hoida haavoja ja ruhjeita: Laita ohut kerros vahinkokohtaan. Hunaja on luonnollinen antiseptinen aine ja se auttaa haavojasi parantumaan nopeammin.

9. Korvaa sokeri: Jos koetat vähentää sokerin käyttöä, on hunaja siihen täydellinen vaihtoehto.

10. Tehosta urheilusuorituksia: Tutkimus on osoittanut, että ne urheilijat, jotka ottivat hunajaa, suoriutuivat paremmin kuin he, jotka eivät ottaneet hunajaa.

Lähde: Popsugar