Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Monen asian tekemiseen on olemassa helpompikin tapa.

Moni tekee asioita tietyllä tavalla, koska siitä on tullut niin vankka tapa. Parempiakin tapoja voi kuitenkin olla.

Popsugar listasikin 20 asiaa, joita olet tehnyt väärin koko elämäsi ajan, sillä helpompikin tapa on olemassa. Lue vinkit alta.

1. Sanojen suttaaminen

Sen sijaan, että viivaisit sanojen yli ne peittääksesi, on parempi tapa sutata ne kirjaimin, jotta piilotettu teksti ei ole niin helposti luettavissa kuin viivojen alta.

2. Järjestele suihkepullot

Käytä apunasi pientä vaatetankoa ja laita suihkepullot roikkumaan niistä kaappiin, niin saat enemmän tilaa.

3. Ohjeet digitaalisiksi

Esimerkiksi kodinkoneita ostaessa niiden mukana tulee käyttöohjevihkoset. Saman voit kuitenkin usein ladata netistä tietokoneellesi ja talleenta vaikka Google Drivelle tai Dropboxiin, niin et joudu säilömään paperiversioita.

4. Avaa solmu helpommin

Solmuja on välillä vaikea saada auki, mutta kätevä kikka on vääntää ja kiertää vapaata päätä niin paljon kuin voit ja työntää se solmun läpi.

5. Pidä johdot järjestyksessä

Vältä esimerkiksi kuulokkeiden tai latureiden johtojen sotkeentumista käyttämällä leipäpussien sulkijoita pitämään johtokasat kasassa.

6. Vaatteiden pakkaaminen

Pakatessa matkalaukkua, rullaa vaatteesi, niin ne vievät vähemmän tilaa.

7. Roskapussien poistaminen

Tee reikiä roskakorin alaosaan, jotta saat pussin vaihdettua helpommin ilman imuongelmia.

8. Peitä leivät kokonaan

Jos haluat esimerkiksi ympyrän muotoisten makkaroiden peittävän koko leivän, puolita ne ensin. Asettele sitten puolikkaat tasaiset reunat leipien reunojen mukaisesti niin, että kaarevat puolet ovat leivän keskiosan suuntaisesti ja näin koko leipä peittyy ja nurkissakin on päällisiä. Katso havainnollistava kuva täältä.

9. Ruoantähteiden lämmittäminen mikrossa

Tee kolo ruoan keskelle, jotta mikrossa sitä lämmittäessä lämpö jakautuu tasaisesti.

10. Sormet sotkevien herkkujen syöminen

Esimerkiksi juustopalleroita syödessä sormet voivat sotkeentua, mutta vältyt siltä, jos popsit niitä syömäpuikkojen avulla.

11. Popcornia pussista fiksummin

Sen sijaan, että avaisit popcornpussin vain toisesta päästä, leikkaa sen sivuun iso reikä. Näin pääset käsiksi herkkuihin helpommin.

12. Leivonnaiset tuoreina

Aseta pala leipää kakun päälle tai pussiin keksiesi kansas, niin se auttaa niitä pysymään pehmeinä ja kosteina.

13. Pillit tölkeissä

Tämä voi olla tutumpi kikka: laita pilli tölkeissä olevan avausnipsun reiästä, niin se pysyy paikallaan.

14. Juomia ulkona

Jos tarjoilet juomia ulkona, laita niiden päälle kuppikakkuvuoat ja niistä pillit läpi. Näin juomat saavat suojaa ulkona eläviltä pörriäisiltä.

15. Hengittäminen

Tämänkin asian voi tehdä eri tavoin. Kunnon tapa hengittää on vatsalla, ei rinnalla. Jos hengität vain rinnan alueella, on hengityksesi pinnallisempaa ja saat vähemmän happea kerralla.

16. Leivän viipaloiminen

Jos haluat viipaloida leipää ilman, että yläpuoli litistyy, käännä leipä ylösalaisin ja viipaloi se pohjasta alkaen.

17. Lasten kehuminen

Lapsia kannattaa kehua heidän teoistaan kykyjen sijaan. Stanfordin tutkimuksen mukaan lapset, joiden yrityksiä kehutaan, ovat motivoituneempia ja sinnikkäämpiä kuin lapset, joita ylistetään heidän kyvyistään. Esimerkki: ”Sinä teit hyvää työtä matematiikan läksyjen kanssa” on parempi kuin sanoisit, että ”Olet niin hyvä matematiikassa!”

18. Kuori perunat nopeammin

Ota keitetty peruna pois vedestä ja upota se jääveteen viideksi sekunniksi. Nosta se sen jälkeen sieltä pois ja vedä hellästi kummastakin päästä ja kuori lähtee pois. Katso täältä vinkki käytännössä.

19. Tee jääkahvia

Jäädytä kahvia jääpaloiksi omaa jääkahvia varten. Näin kahvi ei laimene samoin kuin tavallista jäätä käyttäessä.

20. Kakku paloiksi helpommin

Leikkaa kakkusi valmiiksi paloiksi kätevästi hammaslangan avulla. Katso täältä niksi käytännössä.

Lue lisää vinkkejä ja katso kuvia yllä oleviin vinkkeihin täällä.

Lähde: Popsugar