Surkov Vladimir / Shutterstock.com
Surkov Vladimir / Shutterstock.com

Ne kolme sanaa monet naiset haluavat kuulla, mutta niiden sanominen ei ole aina helppoa.

Miehet voivat osoittaa tunteitaan muillakin tavoilla kuin vain sanomalla ne ääneen. Joskus teot kertovat jopa enemmän kuin sanat, mutta silti monelle naiselle on tärkeää kuulla, että mies rakastaa häntä.

Jos olet miettinyt, miksi mies ei ole sanonut niin sinulle vielä, alla on 10 mahdollista syytä sille:

1. Hän ei ole valmis

Cosmopolitanin mukaan miehillä on yleensä erilainen näkemys rakastumisesta ja rakastamisesta kuin naisilla. Vaikka hän ei ole sitä sanonut, ei se tarkoita sitä, etteikö hän koskaan sitä sanoisi. Hän sanoo sen, kun on valmis ja hän todennäköisesti möläyttää sen vain ulos kömpelösti.

2. Hänen tunteitaan on loukattu aiemmin

Jos edellinen hänen rakastamansa nainen mursi hänen sydämensä, hän todennäköisesti haluaa tuntea olonsa todella turvatuksi ennen kuin uskaltaa sanoa sen uudelleen. Hän voi tarvita myös sinulta apua, tunteakseen olonsa sellaiseksi, Cosmopolitan neuvoo.

3. Hän ei ole koskaan sanonut sitä

Jos hän ei ole koskaan sanonut kenellekään rakastavansa, hänestä on silloin tärkeää odottaa. Ehkä on vain karhea kovis, jolla on todella kultainen sydän ja hän tarvitsee aikaa tunteidensa myöntämiseen.

4. Hän pelkää, ettet sano sitä takaisin

Harvat asiat ovat niin pelottavia kuin se, että kerrot rakastavasi henkilöä ja saat vastaukseksi jotain väliltä ”Mitä?” ”Kiitos.” ”Ok.” Jos hän ajattelee, ettet sano niin takaisin, hän voi pidätellä omien tunteidensa ilmaisemista sen takia.

5. Hän odottaa täydellistä hetkeä

Hän haluaa kertoa sen sinulle, mutta haluaa hetken olevan erityinen.

6. Hänestä on liian aikaista

”Olen niiiiin rakastunut”, hänen sydämensä huutaa, mutta hänen aivojensa rationaalinen osa viestittää, että se on vielä liian aikaista. Aivojen rationaalinen osa valitettavasti usein voittaa hänen sisäisen keskustelunsa – toistaiseksi.

7. Hän kokee tulevansa haavoittuvaiseksi

Jotkut miehet ajattelevat Cosmopolitanin mukaan, että myöntämällä rakkautensa ensin, he ovat nynnyjä tai he antavat sinulle mahdollisuuden pahoittaa heidän mielensä pahasti.

8. Hän ei ole valmis mihinkään vakavaan

Hän ei ehkä vihaa ajatusta vakavoitumisesta myöhemmin, mutta tällä hetkellä hän ei ole siitä niin innoissaan. Anna hänen rakkautensa hautua ja ja kasvaa.

9. Hän odottaa sinun sanovan sen ensin

Hän tietää jo tunteensa, mutta tämä on aina helpompaa eikä hän ota riskejä, kun ei myönnä ensin.

10. Hän ei rakasta sinua

Valitettavaa kyllä, joskus syynä on myös se, ettei kumppani vain rakasta sinua. Jos suhde on alkuvaiheessa, hän voi tarvita aikaa tai sitten kyse on hänelle vain satunnaisesta suhteesta.

Lähde: Cosmopolitan