13 asiaa, joita ei tulisi sanoa naiselle petipuuhien aikana

Tietyt asiat on hyvä jättää sanomatta seksin aikana.
Virheistä oppii ja varsinkin nuorena sekä kokemattomana saattaa kysyä ja tehdä asioita, joille voi nauraa jälkeen päin. Cosmopolitan kokosi 13 asiaa, joita ei tule sanoa naiselle seksin aikana.
Mieltä askarruttavista asioista voi keskustella esimerkiksi seksin jälkeen, sillä jotkin möläytykset saattavat todellakin pilata tunnelman.

1. ”Tulitko jo?”
Jos et tiedä, että tuliko partnerisi, niin luultavasti hän ei tullut.
2. ”Minun exälläni oli tapana…”
Existä puhuminen seksin aikana on todellinen turn off.
3. ”Kestääkö sinulla yleensä kauan saada orgasmi?”
No se riippuu luonnollisesti osittain myös miehen taidoista ja halusta tyydyttää nainen. Katuporaamalla muutaman minuutin ajan ei luultavasti päästä kummoisiin tuloksiin.
4. ”En koskaan anna naisille suuseksiä.”
Olet siis erittäin itsekäs ja itserakas henkilö, kiva kun kerroit ennen kuin aloitimme hommat.
5. ”En yleensä anna suuseksiä naisille, mutta voin tällä kertaa tehdä poikkeuksen.”
Eli olet yleensä itsekäs ihminen, joka ajattelee vain omaa nautintoaan, hienoa!
6. ”Älä huoli. Suurinosa tapaamistani naisista ei pysty saamaan orgasmia lainkaan.”
Luuletko tosiaan, että se on vain sattumaa?
7. ”Tuo ei tunnu siltä kuin se tuntuu, kun minä teen sen.”
No jää sitten runkkaamaan yksinäsi. Luuletko, että kaikki, mitä sinä teet tuntuu siltä, kuin se pitäisi tuntua?
8. Älä puhu liikaa vanhemmistasi, sillä et halua kuulostaa aivan mammanpojalta
Vanhemmat ovat tärkeitä, mutta joissakin tilanteissa on hyvä keskittyä olennaiseen.
9. Älä lipsauta toisen naisen nimeä partnerisi edessä.
Tätä kukaan ei halua kuulla.
10. ”Kondomi ei tunnu hyvältä, onko meidän pakko käyttää sitä?”
Tämä idea seksin harrastamisestakaan ei itseasiassa kuulosta hyvältä, voisitko lähteä kotiin?
11. ”En käytä kondomeja, koska ne ovat penikselleni liian pieniä.”
Noniin… Lähdetkö kotiin mahtailemaan vai oliko tuo vain erittäin huono vitsi?
12. ”Minulla on sen verran suuri, että tämä saattaa vähän kirpaista.”
Oletko sattumoisin kuullut mitään esileikistä tai lämmittelystä?
13. ”Mitä sinä ajattelet juuri nyt?”
Ajattelen, että kuka kysyy tuollaisen kysymyksen seksin aikana.
Lähde: Cosmopolitan.com
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- 14 kuvaa, jotka saavat perfektionistit tuntemaan kummallista mielihyvää
- 26-vuotias kurvikas sinkkuäiti väittää olevansa liian viehettävä: ”miehet haluavat minulta vain sitä”
- Tässä surkuhupaisa lopputulos, kun arkkitehdit ja insinöörit eivät keskity työhönsä
- Katrin ilmaiset leffaliput varastettiin – aikoo tehdä rikosilmoituksen
- Renkaiden vaihto sai tunteet kuumenemaan – tässä parhaat palat
- Tia näytti naapurille paljasta takapuolta: ”Tein jotain jota en koskaan olisi uskonut tekeväni”
- Justiina vaatii häävierailta 200 euron lahjaa – haukkuu vieraita roskasakiksi
- Bileissä ollut nuori mies söi etanan – karmivat oireet alkoivat välittömästi ja vuosien ajan
- 21-vuotiaalla naisella on suloiset kasvot – miehet menevät sekaisin, kun he näkevät vartalon
- ”Lapissa ei ole mitään ihanaa” – Raija kertoo miksi
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Miehet tajuavat tämän kuvan alle sekunnissa – naiset eivät ymmärrä mikä tässä on vialla
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat