Kun, Ave Marie ja Leah Rose syntyivät heinäkuussa 2010, heidän vanhempansa eivät olisi osanneet odottaa että sisaruksia tultaisiin kutsumaan ”maailman kauneimmiksi” kaksosiksi.

The Sun -uutisten mukaan vanhemmat olivat valmistautuneet kovaan urakkaan – vaipan vaihtoon, unettomiin öihin ja itkuun. He eivät tässä vaiheessa osanneet aavistaa että heidän lapsistaan tulisi maailmankuuluja sosiaalisessa mediassa.

Tytöt syntyivät neljä viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta jälkeen päin äiti totesi tämän olevan luonnollista:

”Tunnen lapseni ja en ihmettele miksi he tulivat ajoissa tähän maailmaan”, äiti kirjoittaa blogissa.

Kuva: Facebook / Jaqi Clements
Kuva: Facebook / Jaqi Clements

Ensimmäisten kuvien jälkeen, ihmiset alkoivat kiinnittää lapsiin poikkeuksellisen paljon huomiota.

Jaqin ystävät ja perheenjäsenet kehottivat äitiä olemaan yhteydessä mallitoimistoon, sillä tytöt näyttivät kaikkien mielestä tavattoman kauniilta.

”Ohikulkijat ovat aina kysyneet, ovatko he kaksoset ja kertoneet että heistä olisi ainesta malleiksi”, Jaqi kertoo.

Jaqi teki nopeasti ensimmäisen diilin mallitoimiston kanssa, mutta irtisanoi sen nopeasti huomattuaan ettei työ ollut heitä varten.

Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins

Äiti perusti myöhemmin 7-vuotiaille kaksosille oman Instagram-sivun.

Kaikki alkoi harrastuksena ja tytärten mielestä kuvien ottaminen oli hauskaa. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun tyttärille oli kertynyt satoja tuhansia seuraajia.

Tänä päivänä Jaqi on tehnyt diilin kahden mallitoimiston kanssa. Kaksosilla on lähes miljoona seuraajaa Instagramissa!

Kuva: Instagram / ClementsTwins
Kuva: Instagram / ClementsTwins

En rehellisesti sanottuna pysty nimeämään muita kaksosia, jotka olisivat yhtä kauniita kuin Ave Marie ja Leah Rose. Kauneus on tietenkin katsojan silmissä, mutta olen varma että moni samaistuu mielipiteeseeni!

Jaa uutinen Facebookissa ja katso mitä mieltä ystäväsi ovat!