Alopeacia on tulehduksellinen autoimmuunisairaus, jota Therese Hansson -niminen ruotsalaisnainen sairastaa. Alopecian vuoksi ihmisen oma elimistö erehtyy luulemaan, että karvatupessa on jokin elimistölle haitaksi oleva mikrobi, ja tämä johtaa tulehdussolujen ja vasta-aineiden kerääntymiseen hiusnystyjä vastaan. Tämän seurauksena myös hiukset lähtevät.

Malmösta, Ruotsista kotoisin oleva ruotsalaisnainen on ammatiltaan malli. Nopeasti katsottuna alopeciasta ei näyttäisi olevan tietoakaan. Therese sai autoimmuunisairauden jo lapsena, jonka vuoksi hänen haaveensa mallina työskentelemisestä koki kovan kolauksen.

Vuosien kuluessa Theresa oppi hyväksymään sairautensa ja tänä päivänä hän työskentelee mallina. Hän toimii erinomaisena roolimallina samankaltaisten ongelmien kanssa kamppaileville ihmisille.

Therese on kaiken kaikkiaan todella kaunis nainen. Kulmakarvat, täyteläiset huulet ja valloittava hymy tekevät Theresasta aivan ihanan!

Therese ei ollut paljastanut salaisuuttaan vuosiin, mutta lopulta tilanteeseen tuli vihdoin muutos. 

26-vuotias ruotsalaismalli sairastaa alopeciaa.

Alopecian vuoksi ihmisen oma elimistö erehtyy luulemaan, että karvatupessa on jokin elimistölle haitaksi oleva mikrobi, ja tämä johtaa tulehdussolujen ja vasta-aineiden kerääntymiseen hiusnystyjä vastaan. Therese ei tiennyt nuorena alopeciasta ja hän luuli sairastavansa syöpää.

Therese ei tuolloin tiennyt, että itse syöpä ei aiheuta hiustenlähtöä.

Teininä Therese yritti laittaa ponnaria ja suuri määrä hiuksia lähti irti. Tämä oli valtava kolaus nuorelle teini-ikäiselle naiselle.

Onneksi toivoa oli kuitenkin ilmassa.

Alopecialle ei ole olemassa parannuskeinoa, joten Therese päätti piilottaa sairautensa.

Ruotsalaisnainen käytti peruukkia ja vain läheisimmät ystävät sekä perheenjäsenet tiesivät alopeciasta. Aikuisena Theresa on kuitenkin oppinut hyväksymään itsensä ja olemaan avoin koko maailman edessä.

Tänä päivänä ruotsalaismalli on itsevarmempi kuin koskaan aikaisemmin.

On vaikea uskoa, että tässä on sama nainen, joka pelkäsi näyttäytyä omana itsenään muille ihmisille.

Therese työskentelee mallitoimistossa ja elää unelmaansa.

”Suuri kivi vierähti pois sydämeltäni, kun uskalsin olla oma itseni”, Therese toteaa.

Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet – ja tulet olemaan kauniimpi kuin koskaan aikaisemmin!

Tällaista tarinaa lukiessa on vaikea olla hymyilemättä!

Theresa Hansson on tavattoman kaunis nuori nainen, jolla ei ole mitään syytä hävetä terveydentilaansa.

Jaa artikkeli ja rohkaise ystävääsi olemaan oma itsensä! 🙂

Kuvat: Instagram / instabytess

Talleta 50 € ja pelaa 150 €. Saat lisäksi 50 ilmaiskierrosta! Liity tästä.x