Vanhempien tulee opettaa ja tukea lapsiaan, jotta heistä kasvaa vastuullisia kansalaisia. Kaikkien ei kuitenkaan tulisi saada lapsia…

Minnesotasta kotoisin olevaa pariskuntaa syytetään 5-vuotiaan lapsensa heitteillejätöstä. 5-vuotias lapsi oli pissannut housuun, jonka seurauksena vanhemmat olivat jättäneet hänet metsään rangaistuksena.

Tietojen mukaan vanhemmat olivat ajaneet vähän matkaa autolla ja palanneet hakemaan lasta, mutta eivät enää löytäneet häntä.

Pixabay
Pixabay

Poika oli pitkään yksin metsässä

Lynda Michel ja Gregory Wilson voivat unohtaa ”parhaan vanhemman” -palkinnon tänä vuonna – viime kuussa tapahtunut tapaus on saanut ihmiset raivostumaan.

Vanhemmat halusivat rangaista lastaan jättämällä hänet hetkeksi metsään. Syy? Lapsi oli pissannut housuun.

Pariskunta oli hetken kuluttua palannut hakemaan lasta, jota ei enää löytynyt mistään. 5-vuotias löydettiin elokuun 28. päivä, kun moottoripyöräilijä oli huomannut lapsen täysin märkänä ja kylmissään.

Pixabay
Pixabay

Autossa mukana ollut vanhempi oli yrittänyt rauhoitella vanhempia

Poliisi otti pojan huostaan ja kysyi häneltä mitä oli tapahtunut. 5-vuotias kertoi että isä ja äiti olivat jättäneet hänet metsään, koska hän oli ollut ”tuhma.” Wilson, joka on lapsen biologinen isä, ja hänen kummpaninsa Michel etsivät lasta joka oli jo löytynyt.Heidän oli silti pakko ilmoittaa lapsi kadonneeksi.

Kolmas autossa ollut aikuinen kertoo yrittäneensä puhua vanhemmille järkeä ennen kuin he jättivät lapsen metsään, mutta turhaan.

Offender Trouble Handcuffs Police Arrest
Maxpixel

Isä myönsi väkivaltaisen käytöksen

Pojan selästä, pepusta ja lantion alueelta löydettiin lukuisia punertavia ja sinertäviä mustelmia – tämä viittaisi siihen että kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun poikaa rangaistiin.

Wilson myönsi antaneensa pojalle piiskaa säännöllisin väliajoin. Vanhemmat saavat syytteen lapsen törkeästä heitteillejätöstä ja pahoinpitelystä. 5-vuotias poika vietiin lastensuojelukeskuksen toimesta sijaiskotiin.

On monenlaisia tapoja, joilla lapsia voidaan opettaa ja rohkaista toimimaan paremmin – tällainen kasvatusmetodi ei ole kuitenkaan yksi sellaisista.

Onneksi vanhemmat saatiin kiinni ja nyt he saavat kärsiä tuomionsa.

Lähde: odditycentral.com