Venäläislääkärit raportoivat erikoisesta tapauksesta, jossa nainen oli valitellut kasvoissaan olevista jäljistä, jotka liikkuivat hänen muutaman päivän välein. ”Kosmeettiset virheet” olivat loppujen lopuksi loisia, jotka mönkivät hänen ihonsa alla.

Nimettömänä pysyttelevä nainen huomasi aluksi pienen muhkuran vasemman silmänsä alla, muttei kiinnittänyt siihen huomiota kunnes muhkura oli muuttunut suuremmaksi ja siirtynyt hänen vasemman silmänsä yläpuolelle. Sitten, 10 päivää myöhemmin, silmässä ei enää näkynyt mitään, mutta naisen ylähuuli oli turvonnut.

Nainen päätti lähteä erikoisten oireiden vuoksi lääkäriin, jossa saatiin selville että hänen kasvoissaan eli ”Dirofilaria repens” -niminen loinen.

New England Journal of Medicine
New England Journal of Medicine

Lääkärit nukuttivat naisen ja poistivat loisen leikkauksen avulla. Lääkärit onnistuivat tekemään ihoon pienen reiän ja poistamaan madon pinsettien avulla. Tällainen tapaus kuulostaa painajaismaiselta, mutta vuosien 1977 ja 2016 välillä on todettu yli 3500 samanlaista tapausta, joissa Dirofilaria repens on päässyt ihmisen sisälle. Tapaukset ovat yleistyneet viime vuosien saatossa.

Kuinka mato päätyi naisen ihon alle?

Kaikki alkaa tavallisen hyttysen puremasta. Hyttynen saa loisen toisesta eläimestä – esimerkiksi koirasta – ja toimittaa sen pistäessään elimistöömme. Seuraavaksi loinen alkaa pikku hiljaa kasvamaan ja liikkumaan ihon alla.

Suurimmassa osassa tapauksista vain yksi loinen pääsee verenkiertoon, mutta on olemassa myös tapauksia, joissa useampi loinen on päässyt kehoon samanaikaisesti. Loinen voi elää ihon alla yli 2 vuoden ajan, jos sitä ei käydä poistamassa lääkärissä.

On kuitenkin olemassa myös hyviä uutisia: loinen ei pysty lisääntymään elimistössämme.

CDC
CDC

Venäläisnaista hoitanut lääkäri, Vladimir Kartashev, on nähnyt ainakin 10 vastaavaa tapausta. Hänen mukaansa potilas oli ollut alueella, jossa elää runsaasti hyttysiä – tämä selittää nopeasti miksi nainen oli saanut loisen kehoonsa.

“Loinen voi näyttäytyä ja kadota muutamassa minuutissa”, Kartashev sanoo ja jatkaa:

”Lääkärit, jotka eivät tunnista oireita, eivät usko potilaita… Siksi pyysin potilastani ottamaan selfieitä.”

Venäläisnaisen naamassa olleen loisen kokoa ei kerrottu, mutta parhaimmillaan naaraspuoliset loiset voivat kasvaa jopa 16 senttimetrin pituisiksi. Loiset voivat elää ympäri kehoa, mutta venäläislääkärin mukaan ne suosivat jostain syystä kasvojen aluetta.

Varoitus: video ei sovi herkimmille.

Tiesitkö että hyttysenpisto voi johtaa tällaiseen?

Lähde: New England Journal of Medicine