Venäläispariskunta halusi piristystä makuukammariaktiviteetteihin ja siirsi touhut hieman julkisempiin tiloihin nololla lopputuloksella.

Portaikossa seksiä harrastaneen naisen pää jäi jumiin porraskaiteiden väliin. 46-vuotias nainen kertoi myöhemmin, että oli halunnut lisätä hieman maustetta seksielämään poikaystävänsä kanssa, kun ikävä onnettomuus tapahtui.

Samassa talossa asuva naapuri soitti poliisit paikalle löydettyään naisen portaikosta polviltaan alasti ja kykenemättä vapauttamaan itseään. Nainen kertoi poliisille, että he olivat harrastaneet poikaystävänsä kanssa seksiä ja poikaystävä oli poistunut paikalta ennen kuin kostaapelit ja ambulanssihenkilökunta saapuivat paikalle naisen avuksi.

”En muista koskaan nähneeni tällaista tapausta sinä aikana, kun olen työskennellyt pelastustyöntekijänä”, sanoo naista pelastamassa ollut Alexei Dotsenko.

Lähde: Metro