Me kaikki tiedämme tai olemme ainakin kuulleet maailman rikkaimmista miehistä, kuten Bill Gatesista (Microsoft), Jeff Bezosista (Amazon) ja Warren Buffetista (Sijoittaja). Satoja vuosia sitten elänyt afrikkalaismies oli kuitenkin huomattavasti rikkaampi kuin tämän päivän miljardöörit. Kaikista erikoisinta on että harva edes tietää, kuka Mansa Musa -niminen hallitsija oli.

Youtube
Youtube

Mansa Musa (1280–1337) oli Malin kuningaskunnan kuningas. Hän hallitsi kuningaskuntaa vuosina 1213-1337. Valtava kuningaskunta ulottui Atlantin rannikolta Nirgerjoen suoistosta aina Timbuktuun asti. Mansa piti itseään Malin kuningaskunnan perustajan Sundiata Keïtan jälkeläisenä, joka katosi ja luultavasti kuoli ennen kuin Mansa Musa astui valtaan.

Mali
Malin kuningaskunta / Youtube

Pyhiinvaellus nosti hänet maailman tietoisuuteen

Islaminuskoinen Musa teki pyhiinvaellusmatkan Mekkaan, jonka jälkeen koko Afrikka ja lopulta myös Eurooppa oppi tuntemaan hänet. Matkaseurueen mukana oli valtava määrä palvelijoita ja kulkue muistutti liikkuvaa kaupunkia. Mansa Musa lahjoitti pyhiinvaelluksmatkalla kultaa Kairon kaupungille – kultaa oli niin paljon että se vaikutti Kairon talouteen jopa 20 vuoden ajan.

Taiteilijan näkemys Kairon sulttaanin ja Mantsu Musan tapaamisesta Kuva: Youtube
Taiteilijan näkemys Kairon sulttaanin ja Mansa Musan tapaamisesta / Youtube

 

Kairon sulttaani kiinnostui vauraasta miehestä

Kairon sulttaani halusi tavata mystisen miehen, jolla tuntui olevan valtava omaisuus. Niinpä pitkän suostuttelun jälkeen, Mansa Musa suostui tapaamaan sulttaania, muttei suostunut suutelemaan hänen jalkojaan (tämä oli tavanomaista sulttaania tavattaessa). Vastineeksi hän lahjoitti tälle 40 000 kultarahaa.

Mansa Musan valtava omaisuus aiheutti voimakkaan inflaation, joka viisinkertaistutti Kairon hinnat.

Wikipedia Commons
Wikipedia Commons

Panosti koulutukseen ja uskotoon

Mansa Musa rakensi runsaasti moskeijoita ja kirjaston, josta tuli nopeasti koko Afrikan suurin muslimiopiskelijoiden kohde. Tutkijat uskovat että Malin kuningaskunnalla oli parhaimmillaan yli puolet kaikesta maailman kullasta ja Musa oli tämän vuosi ”mahdottoman” rikas – tänä päivänä hänen omaisuutensa olisi vastannut noin 400 miljardia dollaria.

Mansa Musasta kertovat tiedot ovat peräisin arabikronikoitsijoilta, joiden mukaan hän oli aikakautensa voimakkain, rikkain, pelätyin ja pystyväisin hallitsija.

Kuinka Mansa Musan elämä päättyi? Katso oheinen video, jolla hänen historiaansa avataan tarkemmin!

Oletko koskaan kuullut Mansa Musasta? Mielestäni on erikoista että me kaikki tunnemme Napoleonin, Aleksanteri Suuren ja Tšingis-kaanin – mutta emme kaikkien aikojen rikkainta hallitsijaa.

Jaa uutinen Facebookissa, jos uskot että ystäväsi haluaisivat lukea Mansa Musan uskomattomasta elämästä.

Lähde: Youtube / Wikipedia