Vanhoilla ullakoilla saattaa lojua mittaamattoman arvokkaita aarteita, jotka odottavat löytäjäänsä. Kokonaisen arkun löytäminen on jo kuitenkin hieman erityisempi tapaus.

Suuret arkut tuovat mieheen aarteita, jotka ovat peräisin merirosvojen ajalta. Aarre voi olla rahan sijasta myös tunnearvoltaan tärkeä löytö.

Imgur-käyttäjä oli löytänyt isoisänsä ullakolta arkun, joka oli ollut vuosikymmenten ajan pölyn peitossa.

Katso alapuolelta, mitä arkun sisältä löytyi!

John oli eräänä sateisena iltapäivänä siivoamassa isoisänsä ullakkoa.

Samalla hän sattui huomaamaan arkun, jossa oli ensiapumerkkiä muistuttava risti. Mies ei luonnollisesti malttanut olla kurkistamatta sen sisäpuolelle.

1

Johnin isoisä oli ollut toisen maailmansodan aikaan Tyynellä merellä ja hän oli tuonut arkun mukanaan Yhdysvaltoihin. John huomasi myös, että ensiapupakkaus sisälsi japaniksi kirjoitettua tekstiä…

2

Laatikko oli kuulunut japanilaiselle sotilaalle. John ei osannut japanin kieltä, joten hän pyysi Internetiltä apua tekstien kääntämiseen.

3

Johnin löytö keräsi nopeasti runsaasti huomiota. Tuntemattomat ihmiset kertoivat veikkauksensa siitä, että laatikko saattoi kuulua rintamalla olleelle lääkintämiehelle.

Laatikko oli valmistettu 1932, kauan ennen kuin Yhdysvallat hyökkäsi Japaniin.

Laatikko oli ilman ja vedenpitävä, joten kaikkien sen sisällä olevien tavaroiden pitäisi olla loistavassa kunnossa!

4

John sai Internet-käyttäjiltä kehotuksen, että hänen tulisi kokeilla lääkkeitä, vaikka ne olivatkin vanhoja. Tässä vaiheessa ei tarvitse luultavasti sanoa, kuinka vaarallinen idea tämä oli…

5

John päätti lopulta kokeilla lääkkeitä, hän aloitti pienellä purkilla, joka sisälsi purppuran väristä nestettä. Onneksi neste oli vain sokerivettä, joka oli tarkoitettu verensokeritasojen nostamiseen.

6

Suurin osa ensimmäisen kerroksen lääkkeistä sisälsi asetyylisalisyylihappoa, joka toimi aspiriinin kaltaisena kivunlievittäjänä. Muut paketit sisälsivät kofeiinia, jota käytettiin piristyksen sijasta tulehdusten ehkäisyyn.

7

Seuraavaksi mies avasi laatikon seuraavan osan ja lopetti aineiden testailun. Hän löysi bromisovaalia, jolla on vahva keskushermostoa stimuloiva vaikutus. Aine ei toimi pelkästään rauhoittavana, sillä se voi johtaa hypnoosia muistuttavaan tilaan. Ainetta käytettiin ahdistuneisuuden hoitoon ja jopa kamikaze-pilottien rohkaisuun.

8

Toinen pullo sisälsi prokaiinia, jota käytettiin puudutusaineena luotien poistamiseen, leikkauksiin ja jopa amputaatioihin.

Aineet eivät loppuneet kuitenkaan vielä tähän…

9

Laatikossa oli myös taskulamppu, joihin John pystyi koskemaan vain käsineiden avulla, sillä sen pattereista valui happoa. Hän löysi myös lääkehiiltä, kaasunaamarin ja kaksi pientä petrolipulloa.

10

John jatkoi laatikon ruosteisen laatikon tutkimista ja seuraavaksi hän löysi ainetta, joka toimi adrenaliinin kaltaisia ominaisuuksia.

11

Paketissa luki ”Digitaminum” ja se sisälsi ainetta, jota saatiin sormustinkukkia uuttamalla. Ainetta käytettiin rytmihäiriöihin, sydämentykytykseen ja muihin sydänsairauksiin.

12

John jatkoi laatikon tutkimista, vaikka tekstien kääntämisessä auttanut henkilö ei ollut aina paikan päällä.

Hän löysi erikoisen viestin, joka oli laatikon sisällä…

13

Viesti oli kirjoitettu japaniksi ja sen mukaan aineet sisälsivät adrenaliinia, prokaiinia ja atropiinia.

Oli kuitenkin selvää, että mahdollisesti kamalia hallusinaatioita aiheuttava atropiini oli vielä laatikon sisällä.

14

Tilanne muuttui vielä oudommaksi, kun John löysi laatikosta lasipurkkeja.

Osa ihmisistä epäili, että lasipurkkeja oltiin käytetty kuppaukseen.

15

John joutui pettymään, kun hän sai selville arkun rahallisesti mitättömän arvon.

Vanhat lääkkeet olivat käytännössä roskaa, mutta ne olivat sentään alkuperäisissä säilytyspurkeissa.

16

Mitätön rahallinen arvo ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö laatikko olisi ollut tunnearvoltaan todella arvokas!

17

Johnin isoisän salaisuus oli pysynyt pitkään mysteerinä. Valitettavasti hän ei ole enää elossa kertomassa laatikon alkuperäistä tarinaa.

Jaa artikkeli ystävillesi, jotka pitävät mysteereistä!

Lähde: boredomtherapy.com