Lory del Santo ja hänen miehensä saivat lapsen nimeltä Conor. 4-vuotiaana lapsi kuitenkin kuoli traagisesti ja isän tapa käsitellä surua liikutti koko maailmaa.

Italiasta kotoisin oleva Lory tapasi komean Englannista kotoisin olevan miehen vuonna 1985. Kaksikko tunsi vetoa toisiaan kohtaan ja ei mennyt aikaa, kun he alkoivat seurustella. Parisuhde sisälsi kuitenkin omat vaikeutensa, sillä englantilaismies oli tunnettu muusikko maailmalla.

Muutamien kuukausien yhteiselon jälkeen, Lory kertoi miehelleen olevansa raskaana. Hän oli onnellinen ja odotti että poikaystävä tulisi myös ilahtumaan uutisesta.

Poikaystävä ei ilahtunut

Lory del Santon uutinen sai miehen järkyttymään, sillä hän ei ollut valmis vakavaan suhteeseen, jossa olisi lapsia. Niinpä kaksikko erosi.

Vuosi oli kulunut ja mies tuli toisiin aatoksiin

Maailmankuulu muusikko sai hoidettua asiansa järjestykseen ja hän halusi osallistua poikansa elämään. Pariskunta palasi yhteen vuonna 1986 ja poika nimettiin Conoriksi. Pariskunta asui idyllisesti Englannin maaseudulla.

Isällä oli kuitenkin vaikeuksia luoda suhdetta poikaansa.

Isä joi paljon alkoholia viettäessään aikaa poikansa kanssa. Tämän seurauksena hän hakueutui vieroitushoitoon päästäkseen irti ongelmastaan. Pariskunta erosi toistamiseen, mutta tällä kertaa he pitivät yhteyttä toisiinsa.

Lory ja Conor muuttivat Loryn kotimaahan, Italiaan ja kuuluisa muusikkoisä kävi heidän luonaan satunnaisvisiiteillä.

Conor oli iloinen poika, joka kuunteli isänsä musiikkia

Marraskuun 18. päivä vuonna 1991 asiat muuttuivat, kyseessä oli erityinen päivä, sillä Conor pääsi isänsä kanssa sirkukseen. Tämän jälkeen kaksikon väliset siteet vahvistuivat ja isä tuntui löytävän enemmän aikaa poikansa kanssa. Isä halusi viedä Conorin seuraavana päivänä eläintarhaan, hän asui New Yorkissa sijaitsevassa pilvenpiirtäjässä.

Iloinen päivä koki traagisen käänteen

Conor oli kotona ja odotti innolla pääsevänsä isänsä kanssa paikalliseen eläintarhaan — innokas poika leikki sillä välin piilosta pilvenpiirtäjään palkatun lapsenvahdin kanssa.

Isän kotona oli menossa remontti ja työmiehet vaihtoivat pilvenpiirtäjän ikkunoita. Ikkunat olivat yleensä pysyneet visusti kiinni, sillä 4-vuotiaat lapset ovat uteliaita tutkimaan eri paikkoja.

Lapsenhoitaja ja Conor leikkivät piilosta

Conor meni piiloon samalla, kun lapsenvahti laski kymmeneen. Conor juoksi suoraan ikkunaa päin, joka oli kaikkina muina kertoina ollut lukittuna.

Tämän seurauksena hän putosi alas 49-kerroksesta ja kuoli välittömästi.

Ei mennyt kuin muutama minuutti, isä palasi iloisena kotiin ja sai selville karmivan totuuden — hänen poikansa oli kuollut.

Surunmurtama isä käsitteli tapausta kirjoittamalla sydäntä riipaisevan kappaleen.

Conorin isä on todellisuudessa Eric Clapton ja kaikkien tuntema kappale on nimeltään ”Tears In Heaven”.

En koskaan tiennyt että Tears In Heaven -kappaleen taustalla on näin surullinen tarina — jaa uutinen Facebookissa, jos sinäkään et tiennyt.