Äiti löytää vanhan vävypojasta otetun valokuvan – meinaa pyörtyä tajutessaan totuuden

Tämä mahdottomalta kuulostava tarina on todiste siitä, että kohtalo on todella olemassa.
Tästä kaikki alkoi.
Monet pariskunnat sanovat, että heidät on ”luotu yhteen.”
Heidi ja Ed Savittin tapauksessa tämä pitää kirjaimellisesti paikkansa.
Heidi ja Ed olivat seurustelleet 4 vuoden ajan, kun he päättivät esitellä perheensä toisilleen. Pariskunta järjesti illallisen, johon he kutsuivat Edin äidin, Fionan ja Heidin äidin, Kayn.
Illallisen aikana tapahtui kuitenkin jotain erikoista, kun äidit keskustelivat menneistä ajoista ja tulevaisuudesta.
Heidi ja Ed tapasivat Newcastlen yliopistossa vuonna 2011. Heidän rakkaustarinansa alkoi todella klassisella tavalla.
Ed oli muuttanut opiskelija-asuntoon, jossa Heidi oli asunut aikaisemmin. Ed oli päivien ajan yrittänyt saada pesukonetta toimimaan, tuloksetta.
Heidi työskenteli oppilaskunnassa, joten Ed löysi hänen numeronsa ja lähetti viestin, jossa hän pyysi apua.
Seuraavana päivänä Heidi saapui auttamaan Ediä. Samaan aikaan Ed tiesi, että hänen tulisi pyytää Heidiä treffeille.
Treffit sujuivat hyvin ja nuori pari alkoi seurustelemaan. ”Me tiesimme, että tulisimme olemaan ikuisesti yhdessä”, Heidi kertoi haastattelussa.
Suhde oli neljän vuoden jälkeen siirtymässä astetta vakavammalle tasolle, kun Ed ja Heidi järjestivät perheilleen illallisen.
Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä perinteinen illallinen toisi tullessaan.
Fiona ja Kay puhuivat menneisyydestä ja he huomasivat lukuisia samankaltaisia kiinnostuksen kohteita.
Kay kertoi, että he olivat olleet rantalomalla, kun lapset olivat vielä pieniä. Tämä tarina herätti Fionan mielenkiinnon.
Heidi oli kuusi vuotias, kun hän oli lomalla perheensä kanssa Gumbetissa, Turkissa.
Heidillä oli loman aikana myös ”poikaystävä.” He olivat olleet yhdessä koko kahden viikon ajan ja pidelleet toisiaan jopa kädestä!
Fionan ruoka meinasi mennä väärään kurkkuun, kun hän kuuli mitä Kay kertoi seuraavaksi.
Heidin tuolloinen poikaystävä oli myös ollut nimeltään Ed.
Kyseessä oli huvittava yksityiskohta, joka ei sinänsä ollut niin merkittävä. Keskustelu jatkuikin nopeasti muihin aiheisiin, mutta Kay ei pystynyt sivuttamaan erikoista tunnetta, joka hänellä oli.
Niinpä hän päätti tehdä jotain asian eteen.
Kaksi viikkoa myöhemmin, Kay päätti siivota kotinsa ullakon.
Ullakkoa oltiin käytetty lähinnä varastotilana, joten se oli täynnä pölyisiä laatikoita.
Kay löysi yhden laatikon sisältä valokuva-albumin, joka oli peräisin vuodelta 1997. Sen sisällä oli valokuvia myös Turkin matkalta.
Kay huomasi Heidistä otetun valokuvan, jossa hän seisoi suloisesti hymyilevän pojan vieressä.
Kyseessä oli Heidin ”poikaystävä”, josta äidit olivat puhuneet illallisen aikana.
Kylmät väreet kulkivat pitkin Kayn selkärankaa, kun hän tajusi pikkupojan olevan todella Heidin nykyinen poikaystävä.
Tilanne vaikutti ja tuntui täysin mahdottomalta.
”Muistan, kun äitini lähetti minulle lomamatkalta otetun kuvan ja huusin ”voi luoja, se todella on Ed! Se oli uskomaton hetki”, Fiona muistelee.
“En uskonut kohtaloon ennen kuin näin minusta ja Edistä otetun valokuvan – meidät oltiin selvästi luotu yhteen!” Heidi kertoi.
”En voi uskoa, että emme melkein saaneet tietää tavannemme niin kauan aikaa sitten”, Heidi kertoi Mail Online -lehdelle.
Heidi ja Ed menivät naimisiin viime kesänä, kun he sanoivat toisilleen ”kyllä” satojen onnellisten ihmisten edessä.
Uskotko sinä kohtaloon?
Aitoa rakkautta on ilmeisesti vieläkin olemassa, sillä tällaiset tarinat eivät voi tapahtua sattumalta.
Jaa ihana rakkaustarina ystävillesi Facebookissa!
Lähde: lifebuzz.com
- 20 syytä, miksi bileissä ei koskaan kannata sammua ensimmäisenä – katso ennen kuin biletät
- Feissarimokat: liukuvoide on ”munattomien turhake” – mies kertoo kuinka iso hänellä on
- Feissarimokat: Raimo yritti saada naiselta alapääkuvan – tätä sähköpostia lukiessa tekee mieli itkeä
- Feissarimokat: insuliinin kokeilu päättyy sairaalareissuun – ”kaveri pisti lääkkeitä muhun”
- Kun huono päivä koittaa niin katso nämä kuvat – et pety ja saat lohtua
- Feissarimokat: Hanna etsii tuhmia miehiä – saa lähes välittömästi tarjouksen
- Feissarimokat: suomalaispoika lähtee kirkon kesäleirille – katuu päätöstään heti
- Feissarimokat: Jenina listasi varoitusmerkit miehissä – ei jää paljoa jäljelle, jos kaikkia noudattaa
- 25 karmivaa kuvaa, jotka saavat kylmät väreet virtaamaan pitkin selkärankaa
- Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on yhteinen tekijä — tapa voi olla myös erittäin vaarallinen
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan