Villien eläinten kanssa ei kannata lähteä pelleilemään ellei ole valmis kantamaan seurauksia.

”Krokotiilien kesyttäjä”, Michael Womer, piti yleisölle esitystä Floridassa, Yhdysvalloissa. Hän rakastaa omien sanojensa mukaisesti alligaattoreita ja toivoisi että muutkin tekisivät samoin.

”Rakastan alligaattoreitani enemmän kuin moni vanhempi rakastaa lastaan”, Michael Womer kertoo ja jatkaa:

”Järjestän seikkailuita ja koulutustilaisuuksia vierailijoille eri puolilta maailmaa”. 

Alligator

Tällä kertaa koulutustilaisuus ei sujunut kuitenkaan putkeen

Michael laskeutui tikapuita pitkin alligaattoreiden aitaukseen ja selosti samalla uteliaalle yleisölle.

Hän kertoi hieman alligaattoreista ja niiden luonteesta, jonka jälkeen hän päätti siirtyä narun varassa keskellä vettä olevalle kivelle.

No… Naru ei tietenkään kestänyt ja alligaattorien ystävä putosi sinne, missä on varmasti ihana olla (puheiden perusteella) eli alligaattoreiden sekaan.