Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Saatat olla itse syyllistynyt samoihin tai ainakin samankaltaisiin omassa parisuhteessasi.

Moni mieltää valehtelun pahaksi asiaksi parisuhteessa, ja elämässä ylipäänsä, mutta valkoisia valheita päästää ainakin satunnaisesti jokainen. Osa niistä ovatkin viattomia ja hyvää tarkoittavia.

Reddit-sivuston käyttäjät ja Huffington Postin lukijat kertoivat, minkälaisia valkoisia valheita he sanovat kumppaneilleen uudelleen ja uudelleen. Alla 10 poimintaa heidän vastauksistaan.

1. ”Mene vain ulos ja pidä hauskaa. Voin mielelläni jäädä kotiin lasten kanssa. Usein totta? Kyllä. Totta yhtä usein kuin olen sen sanonut? Ei.”

2. ”Mikä, tuo vanha rätti? Pffht, ostin sen tyyliin pari vuotta sitten.”

3. ”Voi kulta, tietenkin odotan uuden Game of Thrones -jakson kanssa siihen, että tulet kotiin.”

4. ”Ei minua haittaa, millä puolella sänkyä nukut. Nyt hän nukkuu MINUN puolellani.”

5. ”Vanhempani olivat naimisissa 43 vuotta ennen kuin äitini kuoli. Kun isäni syntymäpäivä koitti sitä seuranneena vuonna, molemmat siskoistani tekivät isällä kirsikkapiirakan, hänen suosikkinsa. Äiti teki hänelle sellaisen joka vuosi. Isä katsoi meitä jokaista ja hymyili. ’Rakastin äitiänne koko sydämestäni, mutta en koskaan kertonut hänelle, kuinka paljon vihaan kirsikkapiirakkaa.'”

6. ”Ei siitä (vaatteeesta) näy läpi.”

7. ”Vaimollani ja minulla on kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö. Esikoisen nimi on John. Vaimoni ei koskaan pidä saada tietää, että nimesin lapsemme Halo-pelistä tutun hahmon mukaan.”

8. ”Noin 35 vuotta sitten minun ja nykyisen aviomieheni piti mitata toisemme täyttämäämme lomaketta varten. Olemme yhtä pitkiä. Päätin antaa hänelle pienen egon noston ja lisäsin muutaman sentin hänen pituuteensa, jotta hän olisi minua pidempi. Tähän päivään asti hän uskoo, että se on hänen oikea pituutensa.”

9. ”Että rakastan Star Wars -elokuvia. Oikeasti rakastan Star Trekiä.”

10. ”Lapset eivät nukkuneet päiväunia, joten siksi mitään ei tapahtunut kotona. Todellisuudessa he nukkuivat, olin vain Facebookissa koko sen ajan.”

Lue lisää paljastuksia täältä.

Lähde: Huffington Post