FBI-agentti päätti järjestää esityksen Coloradossa sijaitsevassa baarissa. Hän tanssi suuren yleisön edessä ja kaikki sujui hyvin, kunnes agentti päätti tehdä takaperinvoltin.

Agentin ase tippui voltin aikana, jonka jälkeen hän nosti sen maasta ja ampui vahingossa tanssiesitystä seurannutta miestä jalkaan.

Tapaus sattui kello 00:45, osuman saanut mies kuljetettiin sairaalaan, jossa hän toipui nopeasti vammoistaan.

FBI-agentin törttöily päätyi nopeasti nettiin ja ihmiset olivat luonnollisesti raivoissaan.

Agent

Paikalla olevat ihmiset säikähtivät pahanpäiväisesti, mutta agentti suhtautui tapaturmaan melko rauhallisesti. Hän ei ollut huolissaan, vaikka ase oli juuri lauennut yleisössä seissyttä miestä päin.

Videon kuvannut Julia kertoo ettei hän voinut aluksi uskoa mitä oli tapahtunut. FBI-agentti laittoi aseen taskuunsa ja jatkoi menoa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Agentti viettiin Denverin polliisiasemalle ja päästettiin lopulta vapaaksi. Sillä välin FBI tutkii ja selvittää, mikäli syytteitä aiotaan nostaa.

Kaveri ei saa välttämättä edes syytettä? Poliiseilla tuntuu olevan ”hieman” liikaa valtaa, jos siviilien ampuminen voidaan lakaista maton alle. 

Onneksi en asu Jenkeissä, jaa juttu jos olet samaa mieltä!