Homeista juustoa ei tulisi syödä ellei ole ostanut kaupasta tarkoituksella homejuustoa. Homeista löytyy loputon määrä erilaisia lajikkeita, joista osa on myrkyllisiä ihmisille, kun taas osa ei.

Homeelle altistuminen ei yleensä aiheuta välitöntä vaaraa, mutta on hyvä pitää mielessä että ihminen elää suhteellisen pitkään ja säännöllinen altistuminen voi pitkällä aika välillä alkaa aiheuttamaan vakaviakin oireita, kuten syöpää ja immuniteetin heikkenemistä.

Janica oli luvannut leipoa miehensä työpaikalle juustokakun, mutta joutuikin harmikseen toteamaan, että juustoon oli tullut hometta. Tämän jälkeen eräs henkilö kommentoi, että homeisen tuorejuuston voi syödä jos homeen kaapii pois. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin väärässä, sillä home on tässä vaiheessa ehtinyt leviämään jo ympäri tuotetta, vaikka näkyvä osa onkin vain pieni.

Voit lukea alapuolelta millainen väittely tästä aiheesta saatiin aikaiseksi.

Ps. Janica sai lopulta uuden tuorejuustopaketin ystävältään.