Liikalihavuus on todellinen ongelma modernissa yhteiskunnassa, johon yritetään keksiä erilaisia ratkaisuja. Yksi viime aikoina puheenaiheena olleista hoitomenetelmistä on ulosteensiirto, jossa ilmeisesti tarkoituksena on siirtää hoikan ihmisen hyviä suolistobakteereja lihavalle ihmiselle. HS:n mukaan uusimmat tutkimustulokset kuitenkin viittaisivat siihen, ettei hoitomenetelemästä olekaan hyötyä lihaville.

Eräällä suomalaisnaisella näyttäisi olevan kuitenkin ongelmiin ratkaisu, sillä hänen mukaansa ilmassa on leijuu myrkkyjä, jotka muuttavat suoliston bakteerikantaa epäterveelliseksi.

Minun on jotenkin vaikea uskoa, että huono sisäilma olisi selitys lihavuusongelmiin.