Ilmastonmuutos on yksi ihmiskunnan vakavimmista tulevaisuuden ongelmista, pidit siitä tai et.

Ilmasto on muuttunut miljoonien vuosien aikana useita kertoja, mutta ei todellakaan niin nopeasti mitä se tällä hetkellä tekee. Hiilidioksidipäästöt ja lämpötilat ovat viimeisten vuosikymmenten ajan kestäneissä mittauksissa nousseet käsi kädessä kohti ennätyslukemia. Yksi ihminen voi tuntea olonsa mitättömäksi näin suuren haasteen edessä ja tämän vuoksi ongelman kieltäminen tulee monelle luonnollisena ja helpoimpana ratkaisuna.

Sosiaalisessa mediassa näkee nykyään päivittäin keskustelua ilmastonmuutoksesta ja ihmiset tuntuvat väittelevän aiheesta loputtomiin. Tutkijoiden tekemien tutkimusten ja tulosten perusteella ilmastonmuutosta on kuitenkin turha kieltää.

Oheisissa julkaisuissa keskustellaan ilmastonmuutoksesta ja ilmassa on vallitsee todella kiusallinen fiilis.