Veroasioiden kanssa tulee olla tarkkana, ettei joudu maksamaan tuhansien eurojen mätkyjä. Olen tämän vuoksi pelannut varman päälle ja maksanut vuosittain hieman enemmän veroja kuin olisi ollut tarve. Veronpalautukset tuntuvat myös mukavalta, kun rahaa ilmestyy tilille kuin ”tyhjästä”.

Verottajalla on tapana jakaa sanktioita henkilöille, jotka eivät toimita verotietoja ajoissa tai tee asianmukaisia veroilmoituksia. Yksi klassisista esimerkeistä, joissa moni mokaa on verokortin toimittaminen työnantajalle. Jos korttia ei toimita, niin verottaja perii automaattisesti todella korkean summan (jopa 60% palkasta.) Toki rahat saa takaisin veronpalautusten yhteydessä, mutta jos rahaa tarvitsee välittömästi niin tilanne ei kuulosta kovin lohduttavalta.

Elsalle kävi juuri äsken mainitulla tavalla ja hän oli tietenkin pettynyt sekä vihainen tapahtuneesta. Tarina sai mielenkiintoisen käänteen, kun Elsan asioita hoitaneen palkanlaskijan kaveri tuli kommentoimaan tapausta sosiaalisessa mediassa. Huomioitavaa tässä asiassa on se, ettei palkanlaskija saisi kommentoida asiakkaiden yksityisasioista muille henkilöille. Tilanne eskaloitui nopeasti ja Kian ystävä (palkanlaskija) saa luultavasti potkut työpaikaltaan. Voi olla, että hän on hieman vihainen kuullessaan Kian toiminnasta Naistenhuoneen ryhmässä.

Mitä tästä opimme? Sosiaalisessa mediassa ei edelleenkään kannata huudella ja kertoa ihan mitä tahansa.