Facebookkiin perustetuissa sijoitusryhmissä voi törmätä mielenkiintoisiin päivityksiin, kun tuulipuku sijoittajat keskustelevat keskenään mielenkiintoisista sijoituskohteista.

Luvassa on kolme julkaisua, joista kaksi ensimmäistä liittyvät kryptovaluutta Bitcoiniin. Ensimmäisessä julkaisussa Tomi kertoo mielenkiintoisesta mahdollisuudesta, sillä hyvännäköinen norjalaisnainen pyytää häneltä tonnin verran pääomaa bitcoineina. Nainen tosin tienaa miljoonia, joten on hieman kyseenalaista kysyä tonnin lainaa.

Toisessa julkaisussa Roope kysyy kuinka paljon Bitcoineja hän tarvitsee tuplatakseen sijoituksensa arvon. Kysymys on sinänsä kummallinen, sillä minkä tahansa arvon voi tuplata mikäli bitcoinin hinta nousee 100%. Juha yritti selittää asiaa Roopelle, mutta viesti ei tuntunut menevän perille.

Viimeisessä julkaisussa suomalaiset kertovat millaisia ostoksia he ovat tehneet humalassa. Mukana on muun muassa Kiinasta hankittu traktori, kyyjärveläinen kunnantalo ja saksofoni.

Voit lukea julkaisut alapuolelta.