Feissarimokat: Lea syyttää toista naista varkaaksi – todisteet heikkenevät, kun keskustelu jatkuu

Sosiaalisessa mediassa ja netissä ylipäätään liikkuu paljon huijareita, jotka ovat valmiita viemään rahat varomattomilta tai hyväuskoisilta ihmisiltä.
Internet on tosissaan vaarallinen paikka ihmisille, jotka eivät osaa suhtautua ilmoituksiin ja muihin varauksella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki olisivat varkaita. Joskus inhimilliset virheet ja muut riippumattomat tekijät voivat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi tavaran toimituksen kanssa.
Lea kertoi tehneensä kaupat Ida -nimisen henkilön kanssa. Takki ei ollut kuitenkaan tullut perille, vaikka Lea oli maksanut summan Ida:lle. Lean mukaan hänellä oli todisteita rikoksesta, joten hän oli tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen.
Muut yrittivät saada selville, että mitä koko jupakassa oli käynyt, mutta Lea ei suostunut avaamaan asiaa enempää. Veikkaan, että Ida ei ole saanut vielä Lean rahoja, jonka vuoksi hän ei ole toimittanut tuotetta uudelle omistajalle. Toinen todennäköinen syy on se, että postin lakkoilu on aiheuttanut kuljetuksille ongelmia ja myöhästymisiä.

- Feissarimokat: Hanna ihmetteli miksi poikaystävä vaihtoi pyyhkeen joka päivä – härski syy
- Feissarimokat: Kelan tuilla pärjää hyvin, eikä tarvitse käydä lainkaan töissä
- Feissarimokat: Minna sai tililleen 200 tuhatta euroa – lue miten hän toimi
- Feissarimokat: Ella hässi miehensä kanssa ovi auki – yhtäkkiä mummo tuijotti heitä
- Ainoastaan harva ihmisistä löytää tällä ruotsalaisella torilla piileskelevän varkaan
- Feissarimokat: Mies laittoi poikansa housut pesukoneeseen – unohti tarkistaa taskut
- Feissarimokat: nainen haluaa päästä heiluttamaan peittoa – ongelma ratkeaa heti
- Onko tässä maailman kuumin sairaanhoitaja? Internetin mielestä asia on niin
- Feissarimokat: Lea syyttää toista naista varkaaksi – todisteet heikkenevät, kun keskustelu jatkuu
- Feissarimokat: Laura lähetti mummolleen tekstarin – huomasi nopeasti, että oli tehnyt nolon virheen