Jos joku olisi vuosi sitten kertonut, että kasvomaskit ovat seuraavan vuoden kuumin puheenaihe niin en olisi uskonut. No tässä sitä kuitenkin ollaan ja ihmiset eivät tunnut saavan tarpeeksi kasvomaskeihin liittyvistä keskusteluista.

Mira oli huomannut Tikkurilan Prismassa törkeällä hintaan myynnissä olevia maskeja ja hän päätti aiheellisesti julkaista kuvan sosiaaliseen mediaan. Hilkka kuitenkin totesi, että kertakäyttöistä maskia voi ihan hyvin käyttää pari viikkoa ilman ongelmia. Kyllähän sitä voi käyttää, mutta on aivan eri asia suojaako se tässä vaiheessa yhdeltäkään bakteerilta tai virukselta.

Maskeihin liittyvät julkaisut eivät lopu vielä tähän ja pääset seuraavaksi lukemaan alapuolelta mistä kahdessa muussa julkaisussa oli kyse. Voin sanoa, että julkaisut eivät ole yhtään sen edustavampia kuin ensimmäinen.