Sosiaalisesta mediasta voi olla apua, kun halutaan saada varas kiinni.

Mika oli jättänyt kaksi mattoa kuivumaan ulos yön ajaksi, mutta seuraavana päivänä toinen matoista oli hävinnyt. Hän oli kuitenkin osannut epäillä rikosta ja ottanut varmuuden vuoksi kuvan kahdesta matosta.

Varas iski heti seuraavana yönä

Mikan epäonneksi varas oli vienyt maton heti seuraavana yönä. Niinpä suomalaismies päätti ottaa kuvan ja julkaista sen sosiaaliseen mediaan. Kuvissa oli kuitenkin pari muuttujaa, jotka saivat muut epäilemään koko tapausta huijaukseksi.

Puiden lehdet olivat kasvaneet yön aikana todella nopeasti ja jopa kukkaruukussa ollut kasvi oli ottanut todellisen pyrähdyksen. Lisäksi yksi henkilöistä huomasi, että kukkaruukun väri oli myös muuttunut mystisesti.

Tässä tapauksessa on kieltämättä jotain hämärää… Katso Mikan valokuvat alapuolelta!