Feissarimokat: Poliisi kirjasi varastetun veneen löytötavaroihin – lopulta Villen sinnikkyys palkittiin

Poliisi ei aina ehdi tutkimaan kaikkia rikoksia tarpeeksi huolellisesti, kuten tästä tapauksesta käy erinomaisesti ilmi.

Ville oli löytänyt Lappeenrannasta arvokkaan veneen, joka oli täysin hylättynä vailla omistajaa. Hän soitti ja ilmoitti asiasta poliisille, jossa vene kirjattiin löytötavaraksi.

Poliisin toimintaan kriittisesti suhtautunut Ville päätti alkaa selvittämään tapausta sosiaalisessa mediassa, sillä kukaan ei mitä todennäköisimmin jättäisi näin arvokasta venettä oman onnensa nojaan ellei se olisi varastettu.

Pienen keskustelun ja spekuloinnin jälkeen kävikin ilmi, että hylätty vene oli varastettu Mikkelistä. Tarkat lukijat pystyivät tunnistamaan veneen valojen ja muiden yksityiskohtien perusteella, vaikka varas olikin vaihtanut rekisterinumeron. Varas ei ollut uskaltanut viedä venettä laituriin, jossa joku olisi voinut huomata sen. Niinpä hän päätti pysäköidä sen kaislikkoon.

Lopulta tapaus eteni rikostutkintaan ja vene päätyi mitä todennäköisimmin alkuperäiselle ostajalle.

On todella hienoa huomata, kuinka pienellä vaivannäöllä voi saada aikaiseksi tällaista!