Suomen poliisi on yksi maailman luotettavimmista tahoista, jonka vuoksi sitä kritisoivat henkilöt joutuvat usein myöntämään olevansa väärässä.

Marjaanan ja hänen kumppaninsa kokemus poliisin kanssa ei ilmeisesti ollut sujunut toivotulla tavalla. Pariskunta oltiin pysäytetty, jonka jälkeen mies oltiin viety verikokeisiin ja Marjaana oltiin lähetetty taksilla kotiin. Kaupassa asioimassa ollut pariskunta oli ilmeisesti aiheuttanut jonkinlaista hämminkiä, sillä kaupan S-Marketin myyjä oli soittanut poliisit paikalle.

Marjaanan mukaan poliisi varasti hiusmaskin, kuivashampoon ja paketillisen sheivereitä

Poliisi oli tutkinut auton ja Marjaanan mukaan hänen tuotteensa oltiin varastettu. Pitkän keskustelun aikana tarinassa alkoi kuitenkin ilmetä erikoisia aukkoja ja ristiriitaisuuksia, jotka viittaisivat siihen ettei tarina ollut totuuden mukainen.

Tapahtuma oli Marjaanan mukaan sattunut ”edellispäivänä”, mutta yhtäkkiä hänen miehensä olikin ollut verikokeissa jo kaksi kuukautta sitten. Samalla hän sanoi tarkistavansa Citymarketin valvontakameranauhat, vaikka oli asioinut miehensä kanssa vain S-Marketissa ja Lidlissä.

Joku tässä jutussa ei nyt vain täsmää ja olen vahvasti poliisin puolella.