Somesta voi saada nopeasti apua jopa täysin tuntemattomilta henkilöiltä. Tämä tarkoittaa sitä, että osa ihmisistä voi pyytää apua vaikka ei tarvitsisikaan sitä oikeasti.

Sari pyysi apua ystäviltään, koska hän oli jäänyt SEO:n pihalle jumiin bensan loputtua. Suomalaisnainen ei voinut myöskään tankata, sillä hänen rahansa olivat loppuneet. Tämä herätti kysymyksiä, sillä ihmiset ihmittelivät miksi Sari oli lähtenyt matkalle, jos hänellä ei ole rahaa eikä tarpeeksi polttoainetta.

Hetken kuluttua kävi ilmi ettei kyseessä ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun kyseinen suomalaisnainen pyytää apua sosiaalisessa mediassa. Hän on aikaisemmin pyytänyt apua sakkojen maksuun sekä koiran hoitokustannuksiin. Lisäksi nainen oli muiden mukaan käyttänyt myös toisen lapsen kuvaa saadakseen rahaa.

Kyllähän tämä vaikuttaa aika epäilyttävältä.