Feissarimokat: Suomessa ei ole helppoa olla lapsi – sähkömagneettinen säteily herättää huolestuneisuutta

Sähköherkkyys on tila, jossa ihminen kokee saavansa oireita sähkömagneettisesta säteilystä, joka on peräisin esimerkiksi matkapuhelimista, reitittimistä tai voimalinjoista.

Sähköherkkyyttä ei vielä luokitella sairaudeksi, mutta oireet pystytään kuitenkin havaitsemaan jonka jälkeen potilaat ohjataan hoitoon. Sähkölle ”allergiset” ihmiset ovat harvassa, sillä maasta riippuen vain muutama prosentti kertoo kokevansa joitakin sähkömagneettisen säteilyn aiheuttamia oireita.

Sähköherkille ihmisille tehdyt kokeet ovat kuitenkin osoittaneet että he raportoivat oireista sähkökentän valealtistuksen sekä todellisen altistuksen aikana. Tämän perusteella on siis vaikea sanoa onko kyse todella sähköherkkyydestä vai jostakin muusta.

BeFunky-collage (25)

Sähköherkkyyden oireet

Sähköherkkyyden aiheuttamia oireita ovat muun muassa ylävartalon iho-oireet. Sähköherkkyydestä kärsivien ihmisten iho saattaa punoittaa, kihelmöidä tai olla arka. Sähköherkkyys aiheuttaa myös tutkimusten mukaan väsymystä, keskittymisvaikeuksia, muistiongelmia, huimaista ja sydämentykytystä. Oireita ei olla kuitenkaan vielä pystytty tieteellisesti todistamaan  että ne aiheutuisivat sähkömagneettisen säteilyn perusteella.

Toisille oireet ovat voimakkaita, kun taas toiset eivät voi käydä töissä ja menettävät myös yöunensa.

Erja on huolissaan katolle asennetusta antennista

Suomalaisnainen oli huomannut että koulun katolle oltiin asennettu yhden antennin sijasta viisi antennia. Tämä herätti hänessä huolta ja kysymyksiä erityisesti lasten turvallisuudesta.

En ole aikaisemmin miettinyt tällaista, joten keskustelu vaikutti hieman liioittelulta.

Feissarimokat.com
Feissarimokat.com


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.