Baareissa ja yöklubeilla voi joutua erikoisiin sekä kiusallisiin kohtaamisiin – toki joskus sattuu myös mukavia yllätyksiä ja sinkut voivat löytää jännittäviä ”yhden illan” juttuja. Tällä kertaa tarina on kuitenkin todella erikoinen ja jopa ahdistava, sillä jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus poistua baarista kotiin yksin niin halutessaan.

Eräs suomalaisnainen kertoi miehestä, joka lähenteli ja ei ymmärtänyt mitä ”ei kiinnosta” tarkoittaa. Tilanne eteni ehdottomasti liian pitkälle, sillä tuntematon mies änki myöhemmin samaan taksiin ja tuli naisen luokse yöksi. Kaikki tämä oli tapahtunut samaan aikaan, kun nainen oli omien sanojensa mukaisesti tehnyt selväksi ettei häntä kiinnosta hengailla miehen kanssa.

Onneksi mies nukkui sohvalla, sillä tällaisissa tilanteissa voi käydä huomattavasti ikävämmin.

Jaa juttu, jos et ikimaailmassa päästäisi ei toivottua henkilöä kotiisi.