Suomalaisnainen kertoi päiväkodissa sattuneesta tilanteesta, jossa hän valisti pieniä lapsia ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta.

Jokainen tietää, että pienet lapset ovat uteliaita ja kovia kyselemään vähän kaikenlaista. Kyselemisen ja keskustelun avulla pienet lapset oppivat ja valmistautuvat koulua varten. Tämän huomasi myös Vilma, joka oli saanut kesätöitä päiväkodista.

Pienet lapset kysyivät miksi Vilmalla ei ole poikaystävää ja milloin hän aikoo hankkia sellaisen

Matkassa oli kuitenkin pieni muuttuja, sillä Vilma ei ollut kiinnostunut pojista vaan tytöistä ja hän ajatteli kertoa varovaisesti asiasta pienille tytöille. Vilma kertoi, että maailmassa on olemassa ihmisiä jotka pitävät vastakkaisen sukupuolen sijaan samasta sukupuolesta. Tämän jälkeen pienet tytöt pureskelivat hetken aikaa kuulemaansa ja totesivat että he haluavat silti mennä pojan kanssa naimisiin.

Ja sitten itse jutun mielenkiintoisimpaan kohtaan eli siihen, kuinka muut aikuiset suhtautuivat Vilman hienosti hoitamaan temppuun.