Lapset saavat aika ajoin itkupotkuraivareita mitä erikoisimmista syistä. He voivat huutaa, kiljua ja heittää tavaroita lattialle. Tämä on ärsyttävää, mutta hyväksyttävää, koska lapset ovat lapsia.

Tässä tapauksessa ”lapsi” oli kuitenkin aikuinen mies, joka sai naurettavan itkupotkuraivarin. Hän ajoi tahalleen uuden BMW -autonsa jokeen. 

Nuori mies nimeltään Akash on kotoisin pohjoisesta Intiasta, Haryanan kaupungista. Vuonna 2019, 22-vuotias Akash oli vaatinut vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi Jaguar -merkkistä autoa. Paikallisen median mukaan Akash omisti entuudestaan useita katumaastureita. 

Hemmoteltu poika meni kuitenkin tolaltaan, kun vanhemmat ostivat hänelle Jaguarin sijasta BMW 3 -auton. Vanhemmilla ei ollut varaa Jaguariin, joten he yrittivät miellyttää poikaa parhaansa mukaan. Poliisin mukaan vanhemmat olivat myyneet toisen omista autoistaan saadakseen rahat poikansa uuteen bemariin. 

Akash oli pettynyt lahjaansa, koska hänen mielestään auto oli liian pieni ja ahdas kruisailuun. 

Akash vaati päivittäin, että vanhemmat vaihtaisivat BMW:n uuteen Jaguariin. Lopulta toivottamassa tilanteessa ollut nuorukainen päätti upottaa auton jokeen, CBS News kertoo. 

Kukaan, ainakaan hänen vanhempansa, ei olisi osannut odottaa että luksusauto päätyisi tuona päivänä Yamunan kanaaliin. 

”Halusin antaa pojalleni syntymäpäivälahjan. Meillä oli varaa vain bemariin, vaikka hän vaati itselleen Jaguaria. Poikani mielestä BMW oli liian pieni, mutta ajattelimme että hän tyytyisi siihen”, isä kertoo ja jatkaa:

”En olisi ikimaailmassa uskonut, että hän tekisi jotain tällaista.” 

Poliisi kommentoi ennenkuulumatonta tapausta

”Akash vaati, että isä ostaisi Jaguarin, mutta isän toimiessa toisin, raivostunut poika päätti ajaa BMW:n jokeen. Perhe oli joutunut myymään toisen omista autoistaan, jotta heillä olisi varaa BMW:n ostoon”, poliisi kertoo.

Silminnäkijät kertovat Akashin hypänneen ulos BMW:n kyydistä juuri ennen kuin se alkoi upota syvemmälle. Paikalliset auttoivat Akashin kuivalle maalle ja tilasivat nosturin nostamaan auton pois vedestä. 

”Ylimielinen nuori vaati itselleen Jaguaria ja hänen mielestään BMW oli liian pieni. Käynnistimme rikostutkinnan, vaikka todennäköisesti tässä on kyse vain perheen välisistä ongelmista. Etenemme lain mukaan”, toinen poliisi kommentoi tapausta. 

Akash oli itse väittänyt väistäneensä antilooppia, jonka seurauksena auto joutui veden varaan… Jep jep! 

Kiittämättömyydellä ei tunnu olevan minkäänlaista rajaa. Jaa uutinen, jos usko ihmiskuntaa kohtaan on silloin tällöin koetuksella!