Humalainen mies yritti kävellä alaspäin kulkeneita rullaportaita pitkin ylöspäin.

Ostoskeskuksessa olleet ihmiset jäivät ihmettelemään kummallista näkyä, joka kesti useiden minuuttien ajan. Osa paikalle saapuneista katsojista kaivoi myös kännykkänsä esille ja aloitti kuvaamisen…

Taistelu kesti minuuttien ajan – lopulta mies onnistui kuitenkin valloittamaan oman elämänsä Mount Everestin.

Liukuportaat

Paikalla olleet järjestyksenvalvojat yrittivät pysäyttää miehen, painamalla liukuportaiden hätäpysäytystä. Samaan aikaan mies oli kuitenkin onnistunut kiipeämään huipulle ja juhlimaan uutta valloitustaan.

Huvittava videopätkä kuvattiin Birminghamissa, vuonna 2014.